Niin erilaiset ja silti niin samanlaiset

Olen kuullut nuorison edustajien valittavan siitä, että tämän kesän Summeri ei pärjää aiemmille. Yleensä syytettyjen listalle joutuvat varsinkin juontajat. Niin tai näin, Summerin sisällä nähdään kesän aikana useampikin mainio nuortensarja. Niistä yksi on tänään alkava 13-osainen australialainen Kaksossalaisuus.

Yuma asuu syrjäisessä aboriginaaliyhteisössä. Valtaväestöön kuuluva Kyanna asuu Sydneyssä. Teinitytöt kohtaavat toisensa ja ystävystyvät. He näyttävät niin paljon toisiltaan, että voisivat olla kaksoset. Tytöt päättävät vaihtaa elämiä keskenään ihan vain huvin vuoksi yhden yön ajaksi. Tai ainakin tämä on alunperin tarkoitus. MA

Kaksossalaisuus, TV2 klo 16.01

Maailma ei ole montakaan asiaa, joka olisi yhtä 1990-lukulainen kuin Salaiset kansiot (X-Files). X-fiilit ovat nykyään uhanalainen laji mutta itse tv-sarja kestää yhä katsomista. Sen verran hyvin se on silloin aikoinaan tehty.

Sub hellii unettomuudesta kärsiviä Salaisten kansioiden ystäviä. Ensi yönä sarjasta nähdään putkeen kuusi jaksoa ja seuraavana yönä kuusi lisää. Tv:n ääressä valvominen puoli kahdesta yöllä lähes kuuteen aamulla on suoritus, johon ei edes tämä sohvaperuna pysty. MA

Salaiset kansiot, Sub klo 01.40

CSI on fiktiota, joka perustuu jossakin määrin todellisuuteen. Illan A-zoom-reportaasi CSI Helsinki on silkkaa todellisuutta. Ohjelmassa tutustutaan helsinkiläisten rikospaikkatutkijoiden työpäivään. Studiovieraana on tuleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Todelliset rikospaikkatutkijat eivät näytä niin hyviltä kuin amerikkalaiset tv-sarjakollegansa mutta kummatkin porukat saavat tuloksia aikaan. MA

A-zoom, TV1 klo 21.00

Toistan nyt ehkä itsestäänselvyyksiä mutta silläkin uhalla: Vaikka 19-osainen dekkarisarja Nero Wolfe tulee FST5:lta, kyse on amerikkalaisesta sarjasta, jota kielitaidottomatkin suomenkieliset pystyvät tekstityksen ansiosta seuraamaan. Sarja koostuu elokuvan mittaisista pikkunäppäristä viehättävän vanhanaikaisista tarinoista, jotka ovat tyylillisesti mahdollisimman kaukana CSI:stä.

Nerokasta etsivä Nero Wolfea esittää Maury Chaykin. Hän ja avustaja Archie Goodwin ( Timothy Hutton) selvittävät yhdessä lähes mahdottomilta tuntuvia rikoksia. MA

Nero Wolfe: Ovikello soi, FST5 klo 20.45

Me kaikki syömme, vaikka suhteemme ruokaan vaihteleekin. Teema näyttää uusintana viisiosaisen ranskalaisen Historia-dokumentin Ruokapöydän ilot. Sarjassa tarkastellaan eurooppalaisten ruokailutapojen ja makunautintojen kulttuurihistoriaa Rooman vallan ajalta aina 1800-luvulle.

Lisäksi oman aikamme huippukokit tekevät historiallisia ruokalajeja. Samalla pohditaan ruokailutapojemme muuttumista vuosisatojen myötä. Aloitusjaksossa tutustutaan roomalaisiin pitoihin. Tavallaan muinaiset roomalaiset keksivät koko ruokakulttuurin ja gastronomian. Sitä ennen vain syötiin. MA

Historia: Ruokapöydän ilot, Yle Teema klo 20.00

En tiedä teistä, mutta itseäni yleisurheilun SM-kisat, eli Kalevan kisat, eivät jaksa oikein innostaa. Pekingin olympialaisiin on enää vain parisen viikkoa ja vasta sitten alkavat kovan luokan urheilukisat.

Mutta kuten olympialaisille myös Kalevan kisoilla on upea historia. Ensimmäiset Kalevan kisat käytiin vuonna 1907. Tänä vuonna järjestävä seura on Tampereen pyrintö. Kisat alkoivat eilen ja jatkuvat sunnuntaihin. Anteeksi pessimismini mutta vähän epäilen, että Kalevan kisoja ei juurikaan Pekingin mitalisteja löydy. Yksikin on kova saavutus. MA

Yleisurheilun Kalevan kisat, TV2 klo 20.10

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.