IL:n julkaisemat viestit: "Ministeri haluaa itselleen kunnollisen viestintäkoulutuksen, haluamme sen toteuttajaksi Tekirin"

Sopimus koulutuksesta allekirjoitettiin vain pari päivää ennen kuin keskustan puheenjohtajuutta tavoitellut Kulmuni kohtasi ensi kertaa kilpaehdokkaansa Kaikkosen puolueen puheenjohtajakiertueella. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT

Ministerieroon johtaneen viestintävalmennuksen tilaus lähti työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) liikkeelle erityisavustaja Kari Jääskeläisen sähköpostiviestistä. Ministeriön sisäisen viestinvaihdon julkaisi perjantaina Iltalehti.

Jääskeläinen ilmoitti 5.8.2019 TEMin virkamiehille, että silloinen elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk.) halusi itselleen "kunnollisen viestintäkoulutuksen", jonka toteuttajaksi he halusivat viestintätoimisto .

Sopimus koulutuksesta allekirjoitettiin 8. elokuuta eli vain pari päivää ennen kuin keskustan puheenjohtajuutta tavoitellut Kulmuni kohtasi ensi kertaa kilpaehdokkaansa (kesk.) puolueen pj-kiertueella.

Kulmunin eroon johtanut soppa alkoi tällä viikolla, kun Suomen Kuvalehti uutisoi, että Kulmuni on syksystä 2019 lähtien käyttänyt tiiviisti viestintäkonsultti Harri Saukkomaan yrityksen palveluita.

Kulmuni on perustellut koulutuksiaan muun muassa esiintymisjännityksellään. Kohu syntyi siitä, että Kulmunin palvelut on maksanut kaksi ministeriötä – työ- ja elinkeinoministeriö Kulmunin ollessa elinkeinoministerinä ja valtiovarainministeriö Kulmunin ollessa valtiovarainministerinä.

Kulmuni sanoi perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän käytti ministeriöiden maksamaa koulutusta myös puoluejohtajan tehtävään valmistautumiseen. Tässä hän myönsi toimineensa väärin.

 

Kulmuni aikoo maksaa ministeriöille yli 50000 euron laskun

 

Laskua on arvonlisäveroineen kertynyt noin puolessa vuodessa yhteensä 56  203 euroa. Kulmuni on sanonut, ettei tiennyt summan suuruutta ja hän on ilmoittanut maksavansa rahat ministeriöille.

SK:n mukaan Kulmuni käytti Tekirin valmennusta myös 3. joulukuuta, jolloin Antti Rinne (sd.) erosi pääministerin tehtävästä. Kulmuni osallistui samana iltana Ylen A-Studioon.

Kulmuni oli päivää aiemmin ilmoittanut keskustan luottamuksen Rinnettä kohtaan loppuneen Posti-kriisin seurauksena, minkä jälkeen Rinne lopulta erosi tehtävästä.

Jääskeläinen myönsi Suomen Kuvalehdelle, että valmennuksen tavoitteena oli valmistautua illan Ylen A-studion lähetykseen. Ohjelmassa Kulmuni kommentoi Rinteen eroa keskustan puheenjohtajan ominaisuudessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut