Iron Maiden on taottua laatua

KONSERTIT

IRON MAIDEN

19.7.2008

Ratinan stadion, Tampere

Edellisellä Tamppereen vierailullaan 12.11.2006 vetaraanihardrokkarit Iron Maiden hämmensi fanejaan oikein kunnolla: porukka soitti tuoreen A Matter of Life and Death

-albuminsa kannesta kanteen höystettynä vain muutamalla klassikolla. Tuolloin jäähallitason suosiota nauttinut IM ilmoitti kunnon suunnitelmatalouden hengessä palaavansa Suomeen kesällä 2008. Sittemmin suosio on noussut stadionlukemiin.

Loppuunmyydyn Ratinan stadionin läheistö olikin täynnään hevariunivormuun sonnustautuneita kaikenikäisiä ja sukupuolisia faneja. Liikenne tukkeutui ja tiukat turvatarkastukset jonotuttivat rokkikansaamme siinä määrin, että avausakti Lauren "Steventytär" Harris jäi audiotasolle. Lujaa tuli ja choruskitara raikasi. Avenged Sevenfold tuuttasi energisen setin, kenttä diggasi ja laulu raikasi. Tuli lujaa.

Isäntäbändi nousi lauteille laskettuun aikaan Winston Churchillin legendaarisen 4.6.1940 puheen siivittämänä.

- We shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender! Aces high, heviviisu brittien hävittäjälentäjistä taistelussa Englannista upposi kansaan kuin Bismarck, olinhan itsekin viikko sitten nähnyt 8 lentokuntoista Spitfireä Duxford Airshowssa.

Seuraava parituntinen olikin sitten IM-diggarin taivas: Somewhere back in Time

-kiertueen teema on ollut helliä yhtyeen seuraajia ns. kultakauden 1984-88 tuotannolla.

Hyviä biisejä tuolloiset about kaksvitoset ovat tehneetkin. Kolme kitaraa mylvi välillä harmonioiden ja napakoita sooloja tiluttaen. Maukkaan mallassointinen Dave Murray oli soundillisesti ja teknisesti suosikkini, mutta Adrian Smith ja Janick Gers soittivat sopivan erityylisesti Gersin erittäessä painikkeeksi melkoista keppiakrobatiaa. Bassoa uljaasti jyrännyt Steve Harris loi Nicko McBrainin jättirumpusetin tukemana hyvinmiksatun pohjan myös miekkamiehenä ja pilottina tunnetulle vokalisti Bruce Dickinsonille. Bruussin ääni kesti tällä kertaa kovimmatkin revittelyt ja välillä vaihtui esiintymiskuosikin. Jos minä saisin päättää, kukaan 1958 syntynyt ei kuitenkaan saisi esiintyä rockjulkisesti pipo päässä.

Harvinaisen kesäinen keli vähensi valosöyn ja tulen/pommien tehoa, mutta Egypti-teeman lavasteet ja setin lopulla lavalla piipahtanut muumioitunut Eddie-maskotti olivat taottua laatua. Pääanti oli kuitenkin hyvässä hardrockissa: äijäteemat ( The Trooper; The Rime of the Ancient Mariner ) ja Vanhan Kehnon aina ajankohtainen muistaminen ( The Number of the Beast) soossattuna harvinaisen muistettaviin maukkaisiin kertseihin oli varustettu jopa progea hipovin biisirakentein. Tempot ja kompit varioituivat slaavilaismollia lähentelevin kitaramuurein. Can I play with Madness oli tästä äänimassasta kelpo poikkeus. Hyväksi lopuksi Dickinson lupasi seuraavan vierailun tuoreen studioalbumin merkeissä, ennustukseni mukaan 2010.

JUKKA VIITASAARI

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.