Vikaa kopassa ja kropassa

Kimmo Miettinen

Ensi viikolla saa Suomessa ensi-iltansa Christopher Nolanin odotettu Batman-uutuus, Yön ritari. Elokuva esittelee katsojalle surullisen kuuluisan Heath Ledgerin näyttelemän Jokerin, joka täyttää valkokankaan irvokkaalla naurullaan ja viillellyillä kasvoillaan.

Tällä konnalla riittää mielenvikaa ja fyysistä vammaa vaikka muille jakaa. Jokeri ei suinkaan ole elokuvien ainoa pahis, jolla on jotain pahasti vialla pääkopassa ja kropassa.

Tuntuu olevan pikemminkin sääntö, että Hollywood-elokuvan konna kärsii jos jonkunmoisista psyykeongelmista, fyysisestä rujoudesta tai hyvin useasti molemmista. Vai mitä sanotte seuraavista valkokankaan lurjuksista?

Eräs elokuvahistorian kuuluisimmista konnista lienee Star Wars -sarjan Darth Vader. Mustaan kaapuun, panssariin ja kypärään sonnustautunut valomiekkataituri on oikea ilkeyden supercocktail.

Loputon vallanhimo, petollisuus ja äkkipikaisen sadistiset mielenliikkeet tekevät Darth Vaderista hyvin karikatyyrisen konnan. Aivan Jokerin tasoisesta reikäpäästä ei Vaderin kohdalla voi puhua, mutta kovin pitkää pinnaa ei mustakaavulta voi odottaa.

Jotain on myös vialla Vaderin fysiikassa. Oikea käsi on korvattu ranteesta alaspäin kyberneettisellä teknologialla ja hengityskään ei kulje ilman massiivista kypärää. Auringonvalo ei ole tämän konnan kasvoja lämmittänyt pariinkymmeneen vuoteen, mistä johtuen pimeän puolen kulkija on lakanaa kalpeampi.

Khakin väriset paita ja housut, naaman läpi kulkeva arpi ja valkoinen kissa sylissä. Kuulostaako tutulta? Ei, kyse ei ole parodisen Austin Powers -sarjan Tohtori Pahasta, vaan sen esikuvasta, Erns Stavro Blofeldistä. Blofeld on agentti 007:n, eli tuttavallisemmin James Bondin, arkkivihollinen.

Elokuvissa kaljun konnan tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin maailmanherruus. Voitaisiin kai puhua jonkinasteisesta mielenhäiriöstä, eikä arpi paljoa huomiota herättävämmäksi muutu. Löytyy vanhemmista Bondeista toki muitakin stereotyyppisiä konnia, kuten kolossimainen Rautaleuka, jonka fyysinen erityispiirre ovat veitsenterävät metallihampaat.

Myös uudemmista Bondeista löytyy nämä klassisen konnan piirteet täyttävä ehdokas, Le Chiffre. Tämä konna vaikuttaa olevan fyysisesti kunnossa aina siihen asti, kunnes silmänurkasta tirahtaa verikyynel.

Myös sarjamurhaajaelokuvien pahikset menevät nätisti samaan nippuun konnien karikatyyrien kanssa. Mielenvikaisuuksia tuskin on tarpeellista edes lähteä erittelemään näiden murhamiesten kohdalla.

Mielenkiintoista sarjamurhaajien kohdalla on sen sijaan se, että he ovat usein melkoisia rumiluksia tai kärsivät huomattavista fyysisistä rajoitteista. Esimerkiksi Texasin moottorisahamurhaaja on niin susiruma ilmestys, että pitää mieluummin naamavärkkinsä piilossa nahkanaamion takana (josta hahmon englannin kielinen nimikin, Leather-face). Ja eipä Perjantai 13 -elokuvan Jason Voorheeskaan mikään kansikuvapoika ole.

Viisi kertaa valkokankaalla esiintynyt Hannibal Lecter sen sijaan on poikkeus. Anthony Hopkinsin unohtamattomasti tulkitsema Lecter ei ole rumilus, vaan huolitellun sivistynyt ja pirullisen älykäs psykiatri. Tri Lecterillä on kuitenkin ikävä taipumus ihmisten murhaamiseen ja kannibalismiin (josta tämän lempinimi, Hannibal-the-cannibal). Fyysistä poikkeavuutta hahmolta löytyy yhden ylimääräisen etusormen verran.

Elokuvahistoria on genrestä riippumatta täynnä tällaisia konnien erityispiirteet täyttäviä ehdokkaita. Meillä on niin Kapteeni Koukku, Saw-sarjan syöpää sairastava pääkonna Jigsaw kuin Elm Streetin veitsikäsi Freddie Kruegerkin. Kaipa myös Beowulf-filmatisoinnin Grendel-olento täytyy tähän sarjaan laskea, otuksella kun kasvavat tärykalvot aikalailla pääkopan pinnassa.

Kuten satoja vuosia vanha Beowulfin taru osoittaa, sankarit saattavat muuttua, mutta konnien muotti pysyy ennallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.