Tähteet kertovat tähtihetket

Tuomas Kallonen

Intohimoa arkeologiaan on vaikea ymmärtää. Miksi rapsutella sirua ruukusta, josta viini on jo aikaa sitten juotu? Miksi etsiä merkkejä elämästä maan alta, kun maanpäällinen maailma kuohuu vastaan kaivelemattakin?

Onko edes mahdollista palata menneeseen tonkimalla eletyn elämän tähteitä?

Tässä haistoin testin paikan! Päätin olla osallistumatta kesän ykköstapahtumaan ja kokea sen vasta, kun siitä on tullut historiaa.

Valmistauduin kokeeseen jättämällä festarikansasta täyttyvän kaupungin ja ryömimällä syvään mediapimentoon. Odotin, että pöly laskeutuu juhlan ylle, otin lapion, harjan ja lehtiön ja lähdin kentälle sydän jännityksestä pamppaillen.

Festareiden tyhjentynyt leirintäalue avautui edessäni salaperäisenä, aivan kuin se kätkisi evoluution heikoimman lenkin tai sfinksin kadonneen nenän.

Heti astuessani kaivauskentälle kohtasin masentavan näyn. Arkeologien riesana ovat aina olleet haudanryöstäjät. Niin nytkin.

Mikä aarre olikaan jo kadonnut palautusruukkuja keräävien vaeltajien matkassa! Jäljellä olivat enää panttikelvottomiksi särjetyt ja rutatut juoma-astiat.

Kotimainen olut näytti edelleen olevan yhdisteistä yleisin. Löydösten runsaudessa olutpullo oli kokoava tekijä, perusyksikkö, kaikkien tuntema arvon vertailukohta. Muihin annosmittoihin siirtyneistä juhlijoista monet laskevat edelleen päissään keskioluita.

Pullomeri, josta Henki oli hangattu esiin! Yksinäiset tinasydämet se oli sulattanut yhdeksi säkenöiväksi virtapiiriksi. Ihmisten välillä ammottavaan vierauden kuiluun se oli uhrautuvasti vuodattanut täytteeksi itsensä.

Parittomien

osaluokka

Keskellä kenttää uinui elävä jäänne lähes kadonneesta nisäkäslajista. Keski-ikäinen punkkaripariskunta nojasi toisiinsa kuin kaatuneet kelopuut. Vuosikymmenien vastarinnasta uupuneina he etsivät yhteistä ymmärrystä toistensa rintaa vasten.

Lämpimän näyn jälkeen teki sitäkin kylmempää tarkastella parittomuuden ja kodittomuuden valtavaa määrää, joka paljastui jo nopeassa pintakaivauksessa.

Yön kosteuden itseensä imeneet sukat, sadun päätteeksi tuhkakupeiksi muuttuneet tuhkimokengät, myöhästyneen jarrutuksen halki uurtamat bokserit, mustaa silmäänsä naarmulle siristävät aurinkolasit, psykedeelinen peruukki kannon päässä.

Jokaista paritonta esinettä kohden on jossain toinen samanlainen. Jääkö jotakin tai joku aina yli, kun rinkka ja hattu täytetään piripintaan?

Lokit vartioivat aarteitaan kiroten kirkuen tunkeilijat. Valkoisen sarjatulen sekaan oli pakko rohkaistua, jos mieli tehdä työnsä.

Pakkausjätteen joukosta erottui einespizzan kylmänvetisiä riekaleita, teltan seinään roiskahtanut pilttisose, aamuhyytelönä kuvotukseen asti taisteltu hernari, kengän pohjalla leimattu lihis, intohimottomat suolatangot ja muoveissaan kalpeina palelevat grillimakkarat.

Taistelua festareiden polttoainekuninkuudesta kävivät muovikääreiset mikroeinekset ja säilykepurkkiklassikot. Tasaisessa kilvassa tuntui valttia olleen menevyys ja pysyvyys mitä tuli raskaasti rasitettuun alakertaan. Kulinaristisista nautinnoista ei jämissä ollut juuri merkkejä.

Tuhlailun

kerskaluokka

Ajan henkeä parhaiten kuvaava löydösryhmä koostui kerran käytetyistä teltoista, makuupusseista ja retkituoleista, joiden pakkaamiseen paluukuormaan ei turnauskunto ollut enää riittänyt. Myös sohvia, hellemajoja ja päivänvarjoja nökötti sijoillaan kuin aavekaupungissa.

Jos festarioliosta jää kolmen päivän oleskelun merkiksi noin raskas hilsekerros, on arkeologia kohta hyvin toisenlaista. Jäljet menneisyydestä eivät enää odota maan alla vaan nousevat ensin polviin, kohta vyötärölle ja kaulaan ja lopulta kai jo yli pään.

Tulevaisuussa arkeologi kaivaa itsensä esiin menneisyydestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.