Sergei Khachatrianin taituruus vetää vertoja Paganinille

MARIINSKI-ORKESTERI

Mikkelin musiikkijuhlilla 30.6.2008

KONSERTIT

Mikkelin musiikkijuhlien avauskonsertti Mikaelin avarassa salissa viitoitti viikon tien. Tarjolla on venäläistä musiikkia höystettynä Sibeliuksella ja muutamalla konsertolla.

Suurin yllätys on laulajien totaalinen puuttuminen ja pettymyksenä se, että oopperoita ei nähdä eikä kuulla missään muodossa, ei edes konserttiversiona. Mariinski on kuitenkin oopperatalo ja tarjottavaa löytyisi yllin kyllin. Mutta ei tänä kesänä.

Valeri Gergijevin hihasta löytyy kiinnostavia muusikoita. Tänä kesänä uutuusnimi on Sergei Khachatrian, Sibelius- ja Queen Elisabeth -viulukilpailujen voittaja. Tämä armenialainen nuorukainen on kuin elävä Paganini, jonka laaja-alaisuus hämmästyttää.

Hän antautuu musiikin lumoihin ja tekniikka toimii kuin automaatti. Hänellä on voimakas tulkinnallinen tahto, jonka ääripäät ovat avaruuden päässä toisistaan. Sibeliuksen viulukonserton hurmiollinen kadenssi ja kolmannen osan energisyys kertoivat enemmin hänen taituruudestaan kuin suuresta paatoksesta.

Khachatrian on viulun runoilija, jolle keskeisintä on musiikin kauneus. Uskomaton jousikäsi mahdollisti konserton alun unenomaisen pehmeyden ja toisen osan laulavuuden. Ääni syntyy kuin tyhjästä. Miehessä on kamarimuusikon jaloa henkeä ja vain vähän ulkokohtaista tyhjyyttä. Lavalla hän vaikuttaa hieman ujolta. Siksi tulkinnassa on paljon kamarimusiikin henkeä ja paljon yksityiskohtien rikkautta.

Mariinskin orkesteri ei ollut solistin tasolla. Orkesterin äänenpainot tulivat kuin tasaisesta tuutista etenkin hitaassa ja raskaassa toisessa osassa. Orkesterin dialogi jäi vaisuksi, eriytynyt sanoma sammui ja kuva jäi harmaaksi.

Mutta kun Mariinski ja Gergijev tarttuivat Tšaikovskin5. sinfoniaan oli kaikki toisin. Tämä melodinen runsaudensarvi oli täynnä pakahduttavaa tunnetta, vuolautta ja sitä slaavilaista myrskyä, josta Mariinski tunnetaan.

Gergijev eritteli teemat, asetti suvannot ja nousut loogiseksi ketjuksi. Paikoin tuntui, että meno oli yhtä dynaamista nousua eikä aksenteilla ollut loppua. Mariinski, jos kukaan, tietää mitä on pakottava nousu tuskan huipulle.

Sinfonian johdanto oli Mariinskin tyyliin todella hidas ja allegrokin tempoltaan vain maltillinen. Gergijev viritti scherzon valssin nopeaksi rapsodiaksi, joka valmisti tien majesteetillisen motto-aiheen paluuseen.

Sinfonian viimeinen osa oli sitten hurmiollinen aina hengästymiseen asti. Pääteeman hakkaava svengi, orkesterin kuohunta ja marssin poljento pitivät kiihkon yllä. Näin romanttinen sinfonia kasvaa, kehittyy ja julistaa. Näin yskii iso orkesteri.

Gergijev oli myös paneutunut tehtäväänsä. Maestro johti sinfonian ulkoa.

Tavallisesti Gergijev ei esitä ylimääräisiä numeroita, vaan yleisö saa tyytyä muutamiin niukkoihin kumarruksen tapaisiin liikkeisiin. Nyt jostain syystä hän heltyi esittämään kaksi ylimääräistä numeroa. Niistä MendelssohninKesäyön unelman scherzo oli kauniisti ja herkästi piirretty miniatyyri.

ILMO POKKINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut