Päätön hype on nyt ohi

Iikka Hackman

Tänään tulee ensi-iltaan elokuva, jonka ansiosta leffafriikit ympäri läntisen maailman sekosivat jo viime kesänä. Ei siksi, että kyseessä olisi ollut kauan odotettu teos, vaan koska kukaan ei tiennyt rainasta mitään.

Hype on haihtunut, lannistumattoman matlockaamisen käräyttämien näppäimistöjen nostama savuverho hälvennyt. Kohuttu Cloverfield on täällä. Se on omintakeinen yhdistelmä Blair Witch Projectia, Godzillaa ja Maailmojen sotaa. Se on minimalistisella tyylillä toteutettu spektaakkelielokuva.

Ristiriitaista, mutta totta.

Itse elokuvan perusjuoni on hahmoteltu äkkiä: jokin hyökkää Manhattanille, ryhmä newyorkilaisnuoria kuvaa selviytymiskamppailunsa videokameralla. Elokuva on muka kasattu tästä sattumalta löytyneestä videomateriaalista.

Ja kyllä. Näistä aineksista syntyi yksi vuoden odotetuimmista Hollywood-elokuvista.

Avainsana on traileri.

- Kun me olimme lapsia, näimme trailereita elokuvista, joista emme tienneet mitään ja joissa esiintyviä ihmisiä emme tunteneet. Eivätkä trailerit silloin paljastaneet kaikkea itse pätkästä, Cloverfieldin ohjaaja Matt Reeves, 41, muistelee.

Meillä hän tarkoittaa itseään ja elokuvan tuottajaa, lapsuuden ystäväänsä ja hittisarja Lostin luojaa J.J. Abramsia.

Kaksikko tosiaan teki sen, mitä tavoitteli - palautti hetkiseksi elokuvatrailerin taian. Cloverfieldin viime heinäkuussa vapauteen päästetty traileri villitsi elokuvakansan mielikuvitusta Yhdysvalloissa Transformersin teatterikopion alussa ja muualla maailmassa internetin välityksellä.

Lyhyessä mainospätkässä nuoret viettävät kotibileitä, kun sähköt katkeavat. Pian kaduilla on täysi kaaos. Elokuvan nimeä mainos ei kerro, vain ensi-iltapäivämäärän.

Traileri oli mysteerin ensimmäinen avain.

- Alkuperäinen idea oli antaa kuukauden tai parin päästä vähän lisää, mutta pelkkä traileri aiheuttikin valtavan reaktion. Sen suuruus oli täydellinen yllätys. Se oli jännittävää, mutta pelkäsimme toisaalta, että ihmiset kyllästyisivät meihin, Reeves sanoo.

Niinpä tekijät päättivät pysyä hiljaa, mutta vaitonaisuus oli omiaan lietsomaan liekkejä entisestään.

- Mitä vähemmän tietoa ihmisillä oli, sitä enemmän he innostuivat, ohjaaja päivittelee.

Elokuva nousi puheenaiheeksi tyhjästä, mutta koko lailla puskista tuli sen ohjaajakin. Reevesin tunnetuin työ ennen Cloverfieldiä on Suomessakin nähty tv-sarja Felicity, jonka hän loi yhdessä samaisen herra Abramsin kanssa.

Cloverfield on Abramsin projekti, jonka ohjaajaksi Reeves päätyi arvaamattaan.

- J.J. kertoi valtavasta hirviöelokuvasta, jonka tuottamista suunnitteli. Minusta se kuulosti hirveän huvittavalta, enkä missään vaiheessa ajatellut, että minulla olisi mitään tekemistä sen kanssa. Saatuaan luvan käynnistää tuotanto hän pyysi minua lukemaan käsikirjoituksen - minusta se vaikutti kooltaan Roland Emmerich -elokuvalta.

Henkilökeskeisiin töihin koko uransa keskittynyt Reeves oli ihmeissään, mutta Abrams tiesi, mitä teki. Hän halusi elokuvasta ja sen henkilöistä mahdollisimman uskottavia.

Lopulta ohjaajakin innostui.

- Jättimäinen hirviö New Yorkissa on absurdi ajatus, mutta pyrkimys elokuvan toteuttamiseen niin, että se tuntuisi mahdollisimman todelta, oli kiehtova idea, Reeves toteaa.

Elokuvan suurin ongelma on tietenkin juuri siinä, missä ohjaaja näkee sen kiehtovimman pisteen: mitä realistista on pilvenpiirtäjän kokoisessa fantasiaotuksessa?

Vaatii katsojalta vahvaa ja oikealla tavalla suuntautunutta mielikuvitusta välttyä hohhoijaa-fiiliksiltä, kun ahdistavuuteen asti realistisesti dokumentoidut henkilöt pakenevat totaalisen epärealistista uhkaa.

Kaksi asiaa jää Cloverfieldin jälkeen kalvamaan mieltä. Ensinnäkin, miksi ökkimönkiäiset hyökkäävät aina juuri New Yorkiin?

Ja toiseksi: miten on mahdollista, että kaikkien elokuvien ja kauhuskenaarioiden jälkeen, kohteen itsestäänselvyydestä huolimatta, Vapauden patsas on tässä maailmassa yhä pystyssä?

New Yorkin kaduille sijoittuva pakokauhuelokuva assosioituu ihmisten mielissä automaattisesti terrorismiin.

- Leffan esikuva on Godzilla, jonka alkuperäisversio oli vertauskuva Hiroshiman synnyttämille peloille ja sille, että meillä oli yhtäkkiä kyky tuhota maailma. On ilmiselvää, että 9/11 vaikutti ihmisten psyykeen ympäri maailman. Tiedostamme sen, ja se on elokuvan lähtökohta, Reeves sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.