Bruce Springsteen & The E Street Band

TEPPO KULMALA

BRUCE SPRINGSTEEN & THE E STREET BAND

London Calling. Live in Hyde Park

Koneiston rattaat sulavat rock'n'rolliin. Joen laava huuhtoo valtateiden varsia. Virrat roiskuvat amerikkalaista unelmaa. Tuulet pyörtävät Lontoon kesäiltaan. Tapahtumapaikkana Hyde Park, kesäkuu 2009.

Bruce Springsteen iskee visioitaan vuosiensa kaduilta, vihasta, rakkaudesta, normien koukuista, väkivallan loukuista, orjuuttavan työn ja työttömyyden, sodan kahleista, tuskasta, ansoista, unelmasta, vapautumisesta. Autoista, tuulesta, ystävyydestä, kiertolaisuudesta, vapaudesta. Liikkuvat toteemit hulmuavat. Moottorit kirskuvat sanoissa, kitarat kiljuvat taivaita, viulu liitää lintuina. Kumisevan kirkas maisema ulvoo sinisen saksofonin merta syleilevän leimuavassa kuulaudessa. Kosketinintrot hakkaavat aavistusten toteutua, rummut laskevat vuorilta, E Street syöksyy, Bruce: Awhoa whoa whoa whoa, yleisö: Awhoa whoa whoa whoa.

On kuin tätä ei olisi kuultu aikoihin sitten vanhojen intiaanien ja nuorten maailmojen nuoruuden ja Springsteenin konserttien!

Dvd-tallenteen katsoja ei ole irti siitä mitä tapahtuu, kun konsertti on se, mikä on hallittu pyörremyrsky a la Bruce.

London Calling muistuttaa, ettei uskon, ilon, vakavan ja valona purkautuvan toivon palaamista tarvitse enää odottaa, kun sellainen riemastus soi jo nyt. Bruce Springsteen konsertoi viime kesänä kuvatussa illassa. Hän konsertoi Lontoossa kuin pohjoisesta näkökulmasta legendaarisin ilta 25 vuotta sitten Göteborgin Ullevin E Street -huumasta kaartuisi takaisin.

Tapahtuma ei ole vain uskomaton, vaan valtoimenaan uskoa ja katetta, sillä Junglelandin, The Promised Landin ja Badlandsin nuoret ja aikuiset, Brucen kertomusten ja reaalinäkyjen kuvajaiset, he, me, he ovat kokemuksen ruumiillistuma, mieli, joka etsii ja löytää itsensä Springsteenin laulujen lyriikoissa, luonnon, hengen. One two… one two three four… musiikin tunteet, musiikin hengen.

Brucen rock'n'rollin latautuva riemu, fyysisen ja henkisen yhdentävä suora ja konstailematon ekstaasi ja Hyde Parkin väkijoukon antaumus luovat arkitaikaa, juhlaa, maagisuutta, audiovisiolle sielua ja koruttomalle tarinalle pohjattoman kadun poljennon. Kukin laulu imaisee sisuksiin kuin Saturnuksen magneetti, Easy Riderin valtatie tai sielunsa lentoon laskeva iätön halu elää elämäänsä ilolla.

The Clashin läpimurto-ohjelmasta kumpuava, uhkaavan sumun läpi ulos uuteen puhkeamiseen kutsuva London Calling, räjähtävä nimi-intro, sytyttää E Street Bandin täydeksi tehoksi heti! Ja jo toisessa, Badlandsissa, yleisö on bändin mukana pääosassa. Koko tapahtumasta kasvaa enemmän kuin esitys. Tulkinta on sille lievä sana, se on tulkintaa vahvempaa, itse itsessään se on elämän syvää auraa ja itse elämä, valloittavat tunnit taivasalla. The Rising ja heti perään Born To Run ja Rosalita ja kaukaa ajasta kuin kurkusta soivalla vasaralla uuteen hetkeen hakattu jyhkeä kansanjulistus Hard Times (Come Again No More) - ja tämä kaikki ennen katujen proosasta soitannollisen universumin runoudeksi kohoavaa Junglelandia ja konsertin triumfia - American Land, Glory Days, Dancing In The Dark.

Springsteenin konserteissa ja erityisesti tässä liittoutuvat raaka sanoma, viiltävyys, kuiskaus, hymninen vakavuus ja raikuva vallattomuus. Jokainen kappale on ikinen encore. Kun päästään kohokohtaan, huippu on jo seuraavassa numerossa päällä taas.

Jon Landaun ryhmineen tuottama konserttifilmi on aiheeseen sulava, teeskentelemättömästi kuvattu, ja The E Street Band massiivisine mutta tunnelmallisen selkeinä kulkevine, kollektiiviseen olemiseemme levittäytyvine… sydämellisine… ajatukset, emootiot kuvaamattomaan lieskaan visioivine… kirkkaine, kuulaine, kiristyvine, huojentuvine, eheyttävine, keinuvaa linnunrataa ja suoran tien hurmaa muistuttavine soundeineen soittaa totaalisesti loistovireessä.

Soolot väreilevät inspiroivissa sävyissä, ilta tummenee, rock'n'roll ei laske horisonttiin, vaan etenee kansan lauluksi kansan laulun sinessä, terästä takovan soiton karmiinissa, öisen hopean välkettä laulujen ja sfäärien kultakajossa iskien. Good Lovin'.

Tämä levykuvitus kokoaa rockin aidon kapina- ja huvihistorian ja jatkaa sitä. Jos myös rullaten hilpeästi perhepiirin tapaan, niin alkuvoimaa kesyttämättä, murtaen muurin, aidat, ansat, ikäpolvien rajat tiellä jolla ajamme - Waitin' On A Sunny Day - huomisen uskoon.

Elämälle onnea löytävinä me, tramps like us, ajamme edelleen, edelleen ja näkyvässä kajastuksessa vapauteen. No retreat, baby, no surrender.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.