Scifiä ja fantasiaa ilmaiseksi yliopistolla

Antti Karpakka

Pohjoismaiden suurin scifi- ja fantasiatapahtuma Finncon järjestetään jälleen Jyväskylässä. Viikonlopun 15.-18.7. aikana tapahtumassa järjestetään lähes sata ohjelmanumeroa. Harrastajille on tarjolla luentoja, paneeleja, työpajoja ja muita esityksiä.

Finncon-tapahtuman yhteydessä järjestetään myös suomalaisten scifi- ja fantasiatutkijoiden tapaaminen torstaina 15.7. ja perjantaina 16.7. Tutkijat ovat mukana harrastajien vuosittaisessa kokoontumisessa jo 11. kertaa.

Alan tutkimus on kansainvälisesti suuntautunutta, joten tapaamisten tavoitteena on edistää paitsi suomalaisen tutkijaverkoston FINFAR:in kansainvälistymistä ja suomalaisen tieteiskirjallisuuden ja fantasian tutkimusta.

Tapaamisissa on käsitelty kaikentasoisia akateemisia töitä. Scifistä ja fantasiasta kiinnostuneet opiskelijat pyritään löytämää mahdollisimman varhain osaksi verkostoa.

Tämän kesän tapaamisessa pohditaan erityisesti lajieroja ja yliluonnollisen käsitteellistämistä. Tutkijoiden aiheina ovat esimerkiksi fantasiakirjallisuus aikuisten arkitodellisuuden peilinä, Don Rosan Ankka-sarjakuvat, sekä sukupuoliroolit television scifi-sarjoissa. Tutkijatapaamisen ajatuksia esitellään suurelle yleisölle osana Finnconin sunnuntaista ohjelmaa.

Finncon-tapahtuma on osa Jyväskylän Kesän puheojlemaa. Jyväskylän Kesä -festivaali on myös Finnconin pääyhteistyökumppani.

Perjantaina 16.7. kello 17 Finnconin ohjelmassa on myös tutustumiskäynti Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorioon. Vierailulla on mahdollisuus nähdä kaikki kolme hiukkaskiihdytinlaitteistoa ja tutustua niillä tehtävään tutkimukseen.

Finncon-tapahtuma on järjestetty Jyväskylässä aikaisemmin vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.