Tukkipoikien kimurantti lemmenrata

JORMA POLLARI

KESÄTEATTERI

KARSTULAN KESÄTEATTERI

Kuningasjätkä

Ensi-ilta 3.7.2010

Käsiohjelma tietää kertoa, että Karstulan kesäteatterissa esiintyy tämän kesän produktiossa peräti kuusi Salkkarien tv-tähteä! Edessäni olleet rouvat selostivat esityksen aikana ääneen toisilleen tarkalleen, keitä nuo kuuluisuudet ovat, joten nyt minäkin heidät tunnistan. Hmm...

Esitys on kasattu pystyyn vajaassa viikossa monien vastoinkäymisten keskellä. Hätäilyä tuskin kannattaa minään ansiona pitää, vaikka se panostamisesta jotain hyvää kertookin.

Näyttämö on täynnä nuorta energiaa. Intoa ja fiilistä löytyy jaettavaksi koko yleisölle. Tukkilaismaailma lienee kovin outo esittäjille itselleen, mutta hyvin puuhakasta ja toiminnallista actionia tukkien ympärille aikaan saadaan.

Maanantaina harjoitusten alkaessa ei tiedetty edes, kuka esityksen ohjaa - eikä nimi käynyt selväksi käsiohjelmasta vieläkään. Sanon siis vain, että ohjaaja on saanut kohtaukset toimimaan, siirtymät ovat saumattomat ja esityksen rytmi mainio. Tunnelmatkin vaihtuvat vakavasta iloiseen, jopa hupaisaan, vaivatta.

Markku Pölösen käsikirjoittama Kuningasjätkä kertoo Karstulassa miehisyydestä. Niin kokematon isä ( Lari Laurikka) kuin häntä tukkitöihin seurannut poikakin ( Noora Leppänen) etsivät paikkaansa järeiden miesten yhteisössä, jossa jokainen ukko koetellaan fyysisesti ja henkisesti.

Änkyrä-äijä ( Patrik Borodavkin) luottaa epäonnisesti rahoihinsa siinä missä symppis kuningasjätkä ( Sami Sarjula) taistelee naisesta reiluudellaan ollen samalla hyvänä tukena muille. Sara Säkkisen viehkeästi esittämä Hilkka saa niin ikään miesten sydämet sykkimään. Mehevimmän naisroolin tarjoilee kuitenkin Sannamaija Pekkarinen tiukkana leskenä.

Hyvin toimivan esityksen näyttämöllä nähdään hulppeaa menoa, joka sopii mainiosti koko perheelle. Ainoastaan toinen näytös on dramaturgialtaan kömmähtänyt: esitys päättyy kuin seinään ja jättää töksähtäneen jälkimaun. Se olisi pitänyt valmistella paremmin, jos ei muuten niin kiteyttävällä yhteislaululla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.