Juhlavasti pienimuotoista

ALEKSIS SALUSJÄRVI

Uuden Polven Museossa 15.8.2010 asti UPM-Kymmenen Säynätsalon vaneritehdas on vaikuttava rakennuskompleksi. Tehdasalueelta näyttelykäyttöön päätynyt 2000 neliön teollisuushalli tarjoaa taiteelle poikkeavat ja jylhät puitteet. Ilmassa on myös ripaus romantiikkaa. Uuden Polven Museo -yhteisnäyttely sopiikin miljööseen vaivattomasti. Pienimuotoiset teokset ovat ennemmin tilaan sulautuvia kuin tilallisia. Yhteisnäyttelystä saakin nopeasti kokonaiskäsityksen, joka harmi kyllä tuntuu turhan vaatimattomalta.

Monipuolista tekijäkaartia yhdistää käsitteellinen lähestymistapa, jossa moni teos elää voittopuolisesti syntyideansa varassa. Sisällöt rakentuvat siten ennemmin älylliseen havaintoon kuin visuaalisuuteen tai vaikuttavaan materiaalin työstöön. Tuntuu, että yhteisnäyttely on koottu tilaan hyvin, mutta teoksien maailma ei riitä muodostamaan sellaista syvyyttä, joka ylittäisi jylhät puitteet. Teokset ovat liian designmaisia ja ideapohjaisia. Materiaalien käyttötavat ja käsitemaailma korostuvat välittömyyden kustannuksella, mikä sysää Uuden Polven Museon ennemmin Keski-Suomen kesänäyttelyiden reunalle kuin keskiöön.

Näyttelyä määrittää vahvasti Harald KarsteninAjelehtijat-tilateos, jossa pronssiset purjeveneet roikkuvat siimojen varassa muutaman sentin korkeudella lattiasta. Avoimista ikkunoista käyvä tuulenvire heiluttaa valkoiseksi maalattuja veneitä hiljalleen, ja vaikutelma on meditatiivinen. Koko valtava teollisuushalli keskittyy Karstenin teoksessa kevyeen ilmavirtaan ja hitaaseen liikkeeseen.

Sivuhuoneeseen ripustetut Virpi Lehdon pienikokoiset akvarellit synnyttävät kiintoisan kokonaisuuden seiniä peittäväksi tekstuuriksi maalattujen mustien "ei"-sanojen kanssa. Tuntuu kuin Lehdon teoksien maailma potisi uhmakasta puberteettia, jonka ominaisuuksia kuva-aiheiden voi ajatella käsittelevän.

Näyttelyn toisessa pääsalissa huomio kiinnittyy keväällä edesmenneen Anne Alhon arkaaisiin veistoksiin, etenkin lyijylevystä tehtyyn Lyijynarsissiin, jossa materiaali ja aihe yhdistyvät vaikuttavasti. Matta lyijypinta on myrkyllisen kaunis ja samalla ihmeellisen ilmavan oloinen. Alhon veistos Lupaus paluusta tuntuu olevan koko näyttelyn pääteos.

Näyttelypuitteet kerjäisivät massiivisuutta ja herkkyyttä. Uuden Polven Museon teosten mittakaava on kuitenkin alakanttiin. Näyttely kaipaisi suurempia ja keskittyneempiä teoksia - nyt kokonaisvaikutelma on liiaksi spontaanien pyrähdysten näköinen. Lopputulos on siksi pienimuotoisten ja varovaisten teosten leimaama. Sitä korostaa se, että moni teos on takavuosilta, kuin tähteeksi jääneinä. Näin on varsinkin näyttelyn kuuluisuuden Kimmo Schroderuksen suhteen, jonka kaksi kömpelöä autopienoismallia ovat vuodelta 2008.

Yhteisnäyttelyn rakentamisessa niukkuus on yleensä hyväksi. Se mahdollistaa perehtyneen esillepanon ja teosten harkitun näyttävyyden. Samalla valinta on riski, sillä näyttelykokonaisuus lankeaa harvojen teosten harteille. Uuden Polven Museon suhteen ongelmaksi asettuu se, että teokset eivät juuri kosketa tunnemaailmaa - näin vaikuttavassa ympäristössä minimalistisen älyllinen ideamaailma jää puutteellisen oloiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.