Anna Puu - Sahara

MIA PAJUNEN

Sony Music Sopii hengähtää. Anna Puu on yhä suitsutuksen arvoinen. Laulajattaren toinen albumi Sahara jatkaa siitä, mihin esikoinen vuosi sitten jäi.

Levyn aloittava sinkku Riko minut on jo tuttua Anna Puuta, tarttuva ja mukavasti vaihteleva, sellaisena turvallinen lohkaisu.

Sitä seuraava Anna ja merikarhu lienee kasvanut samassa puussa kuin edellisen levyn C'est la vie, Melankolian riemut ja Idän hitain. Kaikki biisejä joissa vuorottelevat voimakas komppi ja hakkaava laulu sekä ilmava kevennys. Anna ja merikarhu on myös sitä vaikeampaa kerronnan lajia, jota kuuntelee helpommin ulkoapäin kuin samaistuen. Se johtuu kuvailun moninaisuudesta ja laulusta, jonka voisi kuvitella näyttämölle.

Kolmas kappale, Nopeimmat junat, on yksinkertainen, hitusen haikea ja toivorikas pysähtyneisyyden hetki, tauko oikeassa paikassa.

Seuraa nopeasti unohtuva mutta mukanaan kuljetteleva virta biisejä, jotka jatkavat edellisellä levyllä löytyneitä ääniä. Kuten kappaleessa Vuoroin vieraissa voi huomata, yhden kappaleen mittaan mahtuu surumielisyyttä, rauhallista toteamista, uhmakkuutta ja ilkikurisuutta. Ruusunen on niin makea ja vaaleanpunainen kuin nimen perusteella voi kuvitella, kuitenkin jähmeään teatraalisuuteen sortumatta.

Naapurintyttömeiningillä lauleskeltu Onnen viipaleet sädehtii ehkäpä tämän kesän verran, sovinnaisemmin kuin Anna Puu keskimäärin. Tyyli ja äänen käyttö biisissä on sellaista, että mieleen tulee Lisa Ekdahl esimerkiksi levyillään Pärlor Av Glas ja Olyckssyster.

Levyn nimikkokappale Sahara on Puuta vehreimmillään ja levyn ehdottomasti kiinnostavin kappale. Siinä on jazzin sävyjä, sumussa kelluva tunnelma ja niin täyteläinen uusvanha soundimaailma, että mukaan voi kuvitella myös rahisevan levysoittimen.

Saharan jälkeen levyn loppu tuntuu vähän lättänältä. Mitään järin uutta se ei sisällä. Tosin vuosittainen nahanluonti kasvun tässä vaiheessa olisi artistille mielipuolinen vaade.

Levyn mielikuvituksellisemmista sanoituksista vastaa Mariska. Arkisempia ja kuohuja tasaavia hetkiä levylle on kynäillyt Heimo Hatakka. Muutamien biisien tehtailuun on osallistunut myös Anna Puu. Niitä ovat Riko minut, Anna ja merikarhu sekä Onnen viipaleet. Sävellykset ovat pääosin Knipin ja Lasse Kurjen. Kaikin puolin toimivaa yhteistyötä.

Varsinaiseen laulaja-lauluntekijä-kaartiin Anna Puulla on vielä matkaa, mutta se ei yhtään vähennä hänen loistoaan tulkitsijana. Äänessä on runsaasti vivahteita. Hän taitaa myös kerronnan rytmittelyn.

Oma tyylilajikin on selvästi löytynyt. Jos uusien suuntien aika joskus on, kiinnostavaa olisi kuulla rohkeampia lainoja jazzista, Saharan perusteella myös bossanovasta. Lisää Saharassa käytettyä trumpettia, miksei muitakin puhaltimia ja runsaita jousia, kaivamaan autiomaasta lisää elastista ääntä. Se on levyn paras löydös.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut