Salman Rushdie - Firenzen lumoojatar

SALMAN RUSHDIE Firenzen lumoojatar Suom. Arto Häilä. WSOY 2010, 382 s. Intialaissyntyisen Salman Rushdien uuden kirjan ensivirke kuvaa järveä. Tämä, "kuin sulan kullan meri", on puolen vuosituhannen takaisen hindustanilaisen palatsikaupungin elinehto.

Vaikka romaanihenkilöt näyttävät elävän enimmäkseen tarinoista, ihmeistä, seksistä, vallasta ja väkivallasta, vedettä he eivät pärjää. Kun järvi häviää, kaupunki kuivuu - vaan ei vielä sittenkään elämä.

Rushdie panee ajattelemaan ihmistä ajattelevana eläimenä. Ihminen on kuin mittarimato, joka luo nahkansa pulikoimalla uskontojen ja muiden henkisiksi mittaamiensa toimintojen usein eläimellisiin ja ailahteleviin kanaviin.

Tapahtuukin niin, että henki yhtyy aistilliseen ja uppoaa samalla aineelliseen kyltymättömyyteen, lännessä ja idässä. Luonto ja maisema sinänsä näyttelevät tässä kaikessa suhteellisen vähäistä osaa, mikä ei ole aivan tyypillistä maagisille realisteille, joihin Rushdie lukeutuu.

Keskeiset firenzeläiset hahmot risteilevät maanosien välillä kuin Decamerone ja Tuhat ja yksi yötä tarinoineen törmäisivät yhteen. Erona näihin on, että Rushdie joka kertoo paljon tarinoimisesta, ei itse ole järin hersyvä tarinoitsija.

Pikemmin kertoja muistuttaa värikästä mutta puisevaa maanikkoa, joka tarvitsee superlatiiveja, ja jolle niistä mikään ei riitä. Hyvään tai kauniiseen viittaavat laatusanat viedään ääripisteeseen, jossa ne kadottavat tehonsa ja niiden on tapahtumien jatkumiseksi tavallaan pakko kääntyä ympäri, julmiksi.

Toisin päin - kielteisestä myönteiseen - edetään vaisummin. Etiikka ei ole kuvatun todellisuutta sivuavan fantasian olennaisin kohta. Henkilöt janoavat kaunista, mutta eivät ikään kuin osaa tarttua mahdollisuuteen olla hyviä.

Romaanista kasvaa hillitön uskottelemisen, tekeytymisen, mielistelyn ja palvomisen noidankehä. Vaikka siinä pauhaa karnevaalin mieli, Rushdien maalaileva ja ruokoton kieli on enemmän ahdistavaa kuin leikkisää.

Korostuvaa on juuri tuo kyltymättömyys, johon ihmisen ilmeisesti maagisin ominaisuus, mielikuvitus, tuottaa liikevoimaa.

Historia yhtä kaikki sekä kirkastuu että hämärtyy sekoittuessaan kuvitelmiin ja uneksumiseen. Intian keisarimogulin rakastettu toimii kuin elävä olento, mutta on lihallisena henkilönä kokonaan vailla olomuotoa.

Rushdien myllyssä ajatukset räpiköivät adjektiivien ja nimienkin tulvassa. Tällaisen tyylin hän pitää koossa kuin teksti itse kuuluisi kuvaamiinsa ihmeisiin. Vuoksi vetäytyy lopulta luodetta kohti. Lukijaa palkitaan sitä mukaa, kun hän jaksaa kahlata eteenpäin, upota, kohota pintaan ja hämmästyä.

Idän ja lännen kulttuurien kohtaaminen luo primitiivisiä, yhteneviä ja yllättäviä visioita. Lopulta jäljelle jää myös rivosuisen ja väkivaltaisen maailmankuvan kaukainen ranta ja läheinen huntu: rakkauden ja ymmärretyksi tulemisen kaipuu - ikävöinti, jonka otteessa ihmiskunnan historia on Rushdien ja todellisuuden osoittamaan tapaan enemmän kuristunut kuin vapautunut.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Keskisuomalainen

Mainos: RTV Jyväskylä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut