Nuorten automatka päättyi surullisesti

Merja Raatikainen, Kerttu Kiviluoto

Heinäveteläinen nuori mies menehtyi ja kolme loukkaantui auton suistuessa rajusti tieltä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Heinävedellä. Kaksi nuorista on yhä sairaalahoidossa.

Onnettomuus sattui, kun henkilöauto karkasi kuljettajan hallinnasta erittäin jäisellä Varkaudentiellä loivassa kaarteessa, ajautui pientareen puolelle ja törmäsi perä edellä useisiin puihin.

Koivikkoon suistuneessa BMW-merkkisessä autossa oli neljä nuorta miestä. Takapenkillä matkustanut vuonna 1991 syntynyt mies todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla.

Niin ikään heinäveteläinen, vuonna 1984 syntynyt kuljettaja ja kyydissä olleet vuonna 1989 syntyneet joensuulainen ja varkautelainen mies kuljetettiin hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Kuljettaja sai törmäyksessä lieviä vammoja, ja pääsi aamulla pois sairaalasta. Kaksi matkustajaa on hoidettavana KYSissä. Heillä on murtuma- ja ruhjevammoja, mutta ei välitöntä hengenvaaraa.

Palokunta joutui yöllä irrottamaan nuoret autosta.

Onnettomuus sattui hieman ennen kahta Varkauden tiellä Rummukkalan haja-asutusalueen kohdalla noin 15 kilometriä Heinäveden keskustasta.

Teknisessä tutkimuksessa ei ole poliisin mukaan tullut esille mitään erityistä auton kunnosta. Se oli juuri katsastettu ja siinä oli hyväkuntoiset kesärenkaat alla.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.