Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Poliisi edistynyt Pekka Katajan murhayrityksen tutkinnassa – nyt etsitään paikalta poistunutta, tummiin pukeutunutta parivaljakkoa: "Epäiltyjä on vähintään kaksi"

Heli Paananen

Poliisi on edistynyt Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikön ja kansanedustaja Jouni Kotiahon (ps.) eduskunta-avustajan Pekka Katajan murhan yrityksen tutkinnassa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Karhunen keskusrikospoliisista kertoi tiistaina, että tapahtumien kulku perjantaiaamuna 17. heinäkuuta uhrin asunnolla Jämsänkosken keskustassa on saatu selvitettyä.

– Väkivallanteon tapahtumakulku on saatu hyvin selvitettyä ja poliisille on muodostunut varsin selkeä kuva teon aikaisista tapahtumista. Asianomistaja on saatu avaamaan ovi ja väkivalta on tapahtunut asunnon sisällä, Karhunen kertoi.

Karhusen mukaan rikoksesta epäillään vähintään kahta henkilöä. Nyt poliisi kaipaa tietoja ja vihjeitä kahdesta paikalta tekoaikaan poistuneesta tummiin pukeutuneesta henkilöstä.

– Parivaljakolla on ollut tummat vaatteet ja mahdollisesti myös tummat lippikset päässä. Toinen henkilö on noin 185 senttiä pitkä ja toinen vähän lyhyempi, Karhunen kuvaili.

Tähän mennessä suoritetussa esitutkinnassa poliisi on muun muassa kuulustellut asiaan liittyviä henkilöitä ja tehnyt taktista tutkintaa. Karhunen ei kommentoi onko ketään ollut kiinniotettuna. Tutkinnallisiin syihin vedoten Karhunen ei myöskään tässä vaiheessa ota kantaa teon motiiviin tai muihin mahdollisiin taustoihin.

– Tekoon liittyvät yksityiskohdat huomioiden asiaa tutkitaan edelleen murhan yrityksenä, totesi.

Epäilty murhan yritys tapahtui Jämsänkoskella 17. heinäkuuta aamulla noin kello 9.30–10 aikaan. Tekopaikalta poistuneesta kaksikosta tai muista tekoon ja tapaukseen liittyvät tiedot ja vihjeet voi ilmoittaa numeroon 050 456 0471 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.

Aiheeseen liittyvää

  1. Suojelupoliisi salaa mahdollisen roolinsa Pekka Kataja -tutkinnassa: "Olimme mukana tai emme, en voi sitä kommentoida"
    28.7.2020 13:15

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut