Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Sovun hierominen huippukokouksessa jatkui sunnuntai-iltaan: Pääministeri Sanna Marin arvioi, että neuvottelut saattavat venyä maanantaihin asti

Marin kiistää puheet nuukasta viisikosta, Suomi ei hänen mukaansa ole minkään vakiintuneen ryhmän jäsen neuvotteluissa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) EU-johtajien huippukokouksessa Brysselissä. Heta Hassinen / Lehtikuva

Heta Hassinen / STT

Sunnuntain kääntyessä iltaan rahasovun saavuttaminen EU-huippukokouksessa vaikutti edelleen epävarmalta. Viikonloppuna EU-johtajat ovat neuvotelleet 750 miljardin euron elpymisvälineestä ja monivuotisesta budjetista ainakin kolmipäiväisiksi venyneissä neuvotteluissa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi sunnuntaina alkuillasta, että sopuun oli vielä mahdollisuuksia.

– Vielä on eroja maiden välillä, se pitää ihan rehellisesti tunnustaa. Itse kyllä näen myös, että tässä on mahdollisuuksia löytää sopu, jos on halua, Marin sanoi.

Toisaalta Marinin mukaan edelleen oli yhtä lailla mahdollisuus siihen, että ratkaisua ei synny. Hän arvioi, että neuvottelut eivät kuitenkaan helpotu siitä, jos sovun hierominen siirtyisi tulevaisuuteen.

Pääministeri sanoi olevansa valmis istumaan tarvittaessa maanantaihin asti, jos neuvottelut sitä vaativat.

Sunnuntaina neuvottelujen keskipisteenä oli elpymisvälineen sisältämien avustusten taso. Siitä sopiminen ei kuitenkaan yksin riittäisi ratkaisuun, vaan edessä saattoi olla pitkä yö. Marin muistutti, että isojen linjojen jälkeen jäljellä on monia yksityiskohtia, joista olisi sovittava.

Yksi Suomen keskeisistä tavoitteista on ollut elpymisvälineeseen sisältyvien avustusten tason pienentäminen. Elpymisväline on tarkoitettu auttamaan EU-maiden nousua koronaviruskriisin aiheuttamasta talouskuopasta.

Samoilla linjoilla Suomen kanssa on niin sanottu nuuka nelikko, eli Ruotsi, Hollanti, Itävalta ja Tanska. Kansainvälisessä keskustelussa Suomea on aseteltu viikonloppuna nuukan nelikon viidenneksi jäseneksi.

Marin kiistää arviot ja korostaa, että Suomi ei kuulu mihinkään ryhmään.

– Suomi löytää kumppanuuksia eri kysymyksissä eri maista. Me emme ole minkään vakiintuneen ryhmän jäsen, vaan totta kai me teemme töitä sen eteen, että kokonaisuus olisi Suomen kannalta mahdollisimman hyvä.

Nuukan nelikon kanssa Suomen tavoitteet kohtaavat elpymisvälineen osalta. Viikonlopun aikana Marin onkin osallistunut useampiin pienryhmäkeskusteluihin, joissa on ollut läsnä nuukan nelikon pääministerit sekä muita johtajia.

Huippukokouksessa on neuvoteltu varsin mittavista rahasummista, sillä 750 miljardin euron elpymisvälineen ohella sovittavana on EU:n monivuotinen budjetti, jonka kokonaistasoksi vuosille 2021–2027 on ehdotettu noin 1 074 miljardia euroa.

Elpymisvälineen tukien ja lainojen suhteen ohella vaikeita kysymyksiä olivat sen kautta annettavien rahojen hallinnointi sekä EU-rahankäytön yleinen kytkeminen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.

Marinin mukaan oikeusvaltiomekanismi on valtaosalle maita aivan keskeinen kysymys, joka budjettiin halutaan mukaan. Kytkyä vastaan on kuitenkin hangoitellut Unkari.

Sunnuntaina neuvotteluja edistettiin lähinnä pienryhmäkeskusteluissa. 27 EU-johtajan piti alun perin palata yhteiseen pöytään jo alkuiltapäivästä, mutta aikataulu venyi niin, että yhteistä keskustelua ei ollut päästy jatkamaan vielä iltaseitsemältäkään Suomen aikaa.

Jos sopua ei saavuteta tänä viikonloppuna, on mahdollista, että uusi ylimääräinen huippukokous kutsutaan koolle vielä kesän aikana.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut