Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Raju ulosajo Kuhmoisten ja Jämsän välillä – Pakettiauto syvään ojaan ja päin siltarumpua

Onnettomuuspaikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksköitä Kuhmoisista ja Jämsästä. Saara Karttunen

Heikki Kärki

Pakettiauto suistui kovalla vauhdilla ojaan 24-tiellä Kuhmoisissa varhain keskiviikkoaamuna. Onnettomuus sattui Kesäkiventien risteyksessä, kun Jämän suunnasta ajanut pakettiauto ajatui toistaiseksi tuntemattomasta syystä syvään ojaan ajosuunnassa tien oikealle puolelle.

Auton matka pysähtyi päivystävän palomestarin Markku Mantereen mukaan ilmeisesti siltarumpuun ja auton etuosa ruhjoutui pahasti.

Auton kuljettaja loukkaantui rytäkässä, mutta oli onnettomuuden jälkeen tajuissaan. Häntä lähdettiin kuljettamaa sairaalahoitoon Tampereelle. Autossa ei ollut matkustajia.

– Kuljettaja ei ollut puristuksissa ja auto jäi pyörilleen. Sen keula meni kuitenkin pahasti lyttyyn, Mantere kertoi.

Hätäkeskus nosti onnettomuuden vasteen pienestä keskisuureksi, mikä johtui Mantereen mukaan todennäköisesti siitä, että autosta nousi ensitietojen mukaan savua ja se oli ajutunut syvään ojaan.

Kommentoi

Mainos: Keskisuomalainen

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut