Palokan senioritalon palo yltyi jälleen, nyt palavat rakennuksen matalammat siivet ja viereinen talo – "nyt näyttäisi siltä, että tuli ei enää leviä, eikä isoja liekkejä näy"

Justus Vento, Henri Kaukonen

Sammutustyöt tulevat jatkumaan aamuun asti, arvioi päällikköpäivystäjä Pauli Nurminen.

– Tällä hetkellä ei näy paljon isoja liekkejä, mikä kielisi siitä, että palo on saatu rajattua ennen kolmannen talon syttymistä. Rakennuksen rakenne tosin on sellainen, etten lupaa mitään.

Hänen mukaansa talon rakenteissa ei ollut lainkaan niin sanottuja palokatkoja, eli sen sammuttaminen on todella haasteellista.

Paikalla on tällä hetkellä 25 pelastuslaitoksen yksikköä.

– Tehdään pitkää vaihtoa. Pelastajien täytyy vaihtaa jo ilmasäiliöitä ja ottaa välillä välipalaa. Tämä palo-onnettomuus tulee kiinnostamaan myös onnettomuustutkimuskeskusta. Tutkinta täytyy tehdä jälkikäteen tarkasti, en tiedä onko rakennus ollut säädöksien mukainen, Nurminen toteaa sammutustöiden ollessa käynnissä.

Keskisuomalainen jatkaa tilanteen seuraamista.

Jyväskylän Palokan Ilona -senioritalo syttyi tuleen perjantai-iltana. Tilanne näytti jo hyvältä ja palo hillityltä, kunnes palo roihahti uudestaan puoliltaöin. Ensin liekit tarttuivat talon matalampiin yhdysrakennuksiin, kunnes levisivät jo viereiseen taloon.

Paikalla oli ennen kahta aamuyöllä 25 pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin hallintaan ennen yhtätoista, mutta palo yltyi jälleen puolenyön jälkeen. Poliisi ohjasi liikennettä palopaikan lähettyvillä.

– Nyt talosta syttyivät alkuperäisestä palopaikasta lähtevät rakennuksen siivet. Tilanne näytti jo aika hyvältä, mutta nyt näyttää taas pahalta. Kattorakenne on meille erittäin haasteellinen sammutettava, kertoi pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Pauli Nurminen puoliltaöin.

– Lisää kalustoa ja miehistöä on tilattu, mutta emme me voi koko Keski-Suomea tyhjentää. Muuallakin pitää olla sammutusvalmius. Tällä hetkellä suunnitelmana on osan rakennuksesta hallittu polttaminen. Jälkikäteen pitää sitten analysoida, oliko toimintatapamme oikea, kun näin kävi, Nurminen sanoo.

Ilmasotakoulun varusmiehet hälytettiin myös virka-aputehtävään.

Paikalle oli silminnäkijöiden mukaan kerääntynyt valtava määrä kaupunkilaisia.

– En edes tiennyt, että palokassa on näin paljon väkeä, eräs paloa seuranneista totesi puolenyön aikaan.

Talon katolta nousi aiemmin illasta savupatsas, joka näkyi kilometrien päähän. Myös liekit näkyivät kauas. Savupatsas kohosi jälleen puolenyön jälkeen valtavaksi.

Palo oli silminnäkijöiden mukaan "mieletön". Nurmisenmukaan talossa oli 153 asukasta, joista osa on savulle altistuneita. Henkilövahinkoja ei pelastuslaitoksen mukaan ole.

Talon katto romahti palon seurauksena sisään. Keskisuomalaisen tietojen mukaan palanut osa Ilona-korttelikokonaisuutta on palvelukoti Ruusu.

Paikalla olijoiden mukaan vanhuksia ei oltu evakuoitu, vaan heidän oli itse tajuttava tilanne, ja lähdettävä ulos.

Nurmisen mukaan palo syttyi parvekkeelta, ja levisi kattorakenteisiin.

Evakuoidut asukkaat ohjattiin läheiselle koululle.

Palvelukoti Ruusun lisäksi kokonaisuudessa on Jyväskylän Vuokra-asuntojen asuntoja, sekä asumisoikeusasuntoja.

Varttuneiden asumisoikeusyhdistyksen tarjoamia asuntoja Ilona-talossa oli 52 kappaletta. Talo on valmistunut keväällä 2018.

Talon asuntojen hakijoilta edellytetään 55 vuoden ikää, sekä kykyä itsenäiseen asumiseen.

Uutinen päivittyy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.