Farmariauto paloi poroksi Jyväskylän Ylistönmäellä – paikalle sattunut postinkantaja pelasti rakennuksen liekeiltä

Kuvituskuva. Outi Paappanen

Justus Vento

Jyväskylän Ylistönmäen Päätekujalla syttyi tulipalo varhan tiistaiaamuna. Talon pihassa olleen uudehkon farmari-Volvon moottoritila leimahti tuntemattomasta syystä liekkeihin.

– Siinä oli käynyt onni, että postinkantaja oli sattunut paikalle ennen kuin tuli ehti levitä vieressä olleeseen autotalliin ja rakennukseen. Räystäslaudat ehtivät jo mustua, kun liekit nuolivat seinää. Sen verran lähellä kävi, kertoo päivystävä palomestari Tero Uusi-Maahi.

Hänen mukaansa palo oli tuossa vaiheessa jo täydessä vauhdissa. Postinkantaja oli hälyttänyt itselleen apua talon asukkaista, ja ryhtynyt alkusammutukseen.

– He olivat tyhjentäneet pari sammutinta liekkeihin, ja laittaneet paksuja mattoja tulen päälle. Se hillitsi paloa pelastuslaitoksen saapumiseen asti, Uusi-Maahi sanoo.

Palokunnan saavuttua paikalle sammutus ei vienyt kauaa.

– Tuli uskoi vettä nopeasti. Auto meni lunastuskuntoon, kun lähes koko moottoritila meni kuumuudessa mössöksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.