Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kunnat: Säästöä lääkärikoulutuksen uudistuksesta

STT

Kunnat toivovat säästävänsä merkittäviä summia lääkärikoulutukseen suunnitteilla olevan uudistuksen ansiosta, kertoo Aamulehti.

Uudistus velvoittaisi vastavalmistuneet lääkärit työskentelemään uransa alussa yhdeksän kuukautta terveyskeskuksessa kunnan palveluksessa. Lääkärin ura alkaa nykyäänkin yhdeksän kuukauden pakollisella terveyskeskustyöllä, mutta työnantajana voi olla kunnan sijasta yritys, joka vuokraa kunnille keikkalääkäreitä.

Kunnat palkkaisivat lääkärit mieluummin suoraan omille palkkalistoilleen kuin vuokraisivat heitä keikkalääkäriyrityksiltä. Kaukana yliopistokaupungeista olevien kuntien on kuitenkin usein vaikea saada lääkäreitä muutoin kuin yritysten kautta.

Esimerkiksi Akaan kunta laskee saavansa vastavalmistuneet lääkärit töihin neljänneksen halvemmalla, jos yritysten välikäsi jäisi pois. Lääkäreitä välittävän Attendo MediOnen varatoimitusjohtaja Antti Ylikorkala kuitenkin vakuuttaa, ettei uudistus toisi kunnille säästöjä.

Lääkäriliitto ja lääketieteen opiskelijat vastustavat uudistusta. Liitto sanoo sen olevan EU:n työvoiman liikkuvuutta koskevan direktiivin vastainen ja suunnittelee valittavansa asiasta EU-tuomioistuimeen.

Sosiaali- ja terveysministeriön kaavailema uudistus tulee voimaan aikaisintaan kesäkuussa.

Kommentoi

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut