Clevelandin sieppaaja oikeuden edessä

Ariel Castroa syytetään ainakin neljästä kidnappauksesta ja kolmesta raiskauksesta. EMMANUEL DUNAND

STT

Yhdysvalloissa kolmen nuoren naisen ja yhden lapsen sieppauksesta epäilty Ariel Castro on tuotu oikeuden eteen Clevelandissa. 52-vuotiasta Castroa epäillään myös naisten raiskauksesta.

Tuomioistuin määräsi kahdeksan miljoonan dollarin takuut, joten käytännössä Castro pysyy telkien takana.

Syyttäjän mukaan naisia oli pahoinpidelty ja pidetty ajoittain sidottuna vuosikausia kestäneen vankeuden aikana.

Clevelandin kaupungin syyttäjän Victor Perezin mukaan Castroa syytetään myös yhden siepatun naisen, Amanda Berryn, tyttären sieppauksesta. Nyt kuusivuotias tytär syntyi Berryn ollessa vangittuna Castron talossa.

Clevelandin poliisin mukaan Castron sieppaamilla naisilla ei ennen maanantaita ollut mahdollisuuksia yrittää pakoa talosta, jossa heitä pidettiin. Naisten ei uskota poistuneen talosta kertaakaan kymmenvuotisen vankeutensa aikana.

Poliisi on tutkinut Castron taloa maanantaista lähtien, ja paikalta on kerätty yli 200 esineen todistusaineisto. Viranomaiset tutkivat myös toista taloa tapauksen takia.

Castron kahta veljeä ei syytetä rikoksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.