Siepattuja kohdeltiin hyvin, taustoja ei selvitetty

Atte ja Leila Kaleva Omanin pääkaupungin Masqatin lentokentällä vapautuksen jälkeen. STR/LEHTIKUVA

STT

Jemenin sieppaajat eivät juuri selvittäneet panttivankiensa taustoja, arvioi ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä tiedotustilaisuudessa. Mölsän mukaan suomalaisten siepattujen oma käsitys oli, ettei heistä tehty tarkkaa taustoitusta.

Siepatuista yliluutnantti Atte Kaleva suunnitteli väitöskirjaa poliittisesta radikalisoitumisesta, ja reservin vänrikki Leila Kaleva on johtajana öljy-yhtiö Neste Oilissa. Tietojen leviäminen sieppaajille yritettiin kaikin keinoin estää.

Suomalaisten mukaan heitä kohdeltiin sieppauksen aikana hyvin.

- Ruoka ja vesi olivat hyvää, ja saimme tarvittaessa lääkkeitä, siepatut kertoivat ministeriön välittämässä lausunnossa.

On hyvä olla jälleen Suomessa, he viestittivät. Pari saapui alkuiltapäivällä Suomeen yksityiskoneella.

Suomi ei maksanut siepatuista lunnaita. Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Teemu Turunen arvioi sieppauksen selvityksen maksaneen Suomelle noin puoli miljoonaa euroa. Ulkoministeriön osuus on vajaat 200 000 euroa.

Valtio ei maksanut paluulentoa. Turusen mukaan lennon maksaja saa halutessaan tulla itse julkisuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.