Koulutaulut nousivat sisustus- ja keräilyhitiksi

Kauneimmat koulutaulut näyttely on esillä Tampereen Työväenmuseo Werstaalla. Kuvassa saksalainen opetustaulu 1800-1900-lukujen vaihteesta. Työväenmuseo Werstas

STT

Kansakoulun käyneille tutut opetustaulut ovat saaneet uuden suosion sisustajien ja keräilijöiden parissa. Tauluja on päätynyt myyntiin lakkautettavien kyläkoulujen huutokaupoista.

– Aiemmin niitä saattoi päätyä jopa kaatopaikoille, kertoo museolehtori Hanna Yli-Hinkkala Tampereen Työväenmuseo Werstaalta.

Enää sellaista ei tapahdu, sillä värikkäiden ja yksityiskohtia pursuavien taulujen arvo on jo tiedossa.

Werstas esittelee lähes sata eri oppiaineiden koulutaulua näyttelyssä, joka jatkuu 14. helmikuuta asti.  

Kuvataulut olivat 1900-luvun alkupuoliskolla merkittävä opetusväline Suomessa. Moni kansakoulun käynyt muistaa esimerkiksi kuvataulun lappalaiskylästä, Mooses-lapsen pelastamisen kaislakorissa tai jäljennöksen Edelfeltin maalauksesta, jossa Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista.

Koulutaulut tarjosivat uusia havainnollistavia työkaluja opetukseen. Malli pedagogiikalle saatiin Saksasta. Oppilaat saivat ihailla luokassa esimerkiksi kiehtovia ja värikkäitä kuvia Suomen eri heimoista ja kaukaisista kulttuureista.

Samalla kuvat kuitenkin ylläpitivät vanhentuneita mielikuvia sekä stereotypioita esimerkiksi rotujen eriarvoisuudesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut