"Stressitestit" EU-maiden ydinvoimaloille

STT

EU-komissio haluaa unionimaiden ydinvoimalat stressitestiin, joissa tutkitaan voimaloiden selviytyminen maanjäristysten, tsunamien ja terrori-iskujen kaltaisista haasteista.

EU:n energiakomissaarin Günther Oettingerin mukaan testit toteutettaisiin vapaaehtoispohjalta. Testit on määrä toteuttaa kuluvan vuoden aikana heti, kun kriteereistä päästään sopuun.

– Me haluamme tarkastella riskejä ja turvallisuuskysymyksiä Japanin tapahtumien valossa, Oettinger sanoi Brysselissä.

Oettinger oli kutsunut EU:n energiaministerit, ydinturvallisuusviranomaiset, ydinvoimaloiden laitosvalmistajat ja sähköyhtiöiden edustajat hätäkokoukseen Brysseliin.

Suomella ei vielä ole kantaa stressitesteihin. Kannasta päätetään jahka EU:lta tulee virallinen ehdotus testeistä.

EU-maissa on uutistoimisto AFP:n mukaan 153 ydinvoimalaa, joista yli kolmasosa sijaitsee Ranskassa. Ranska ilmoitti tänään tarkastavansa kaikkien ydinreaktoreidensa turvallisuuden, ja myös Saksa aikoo sulkea tarkastuksia varten kaikki ennen vuotta 1980 käyttöön otetut ydinreaktorit kolmeksi kuukaudeksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut