Kohu poliisin ja Assangea syyttävän naisen yhteyksistä

STT

Ruotsissa on noussut kohu tiedoista, joiden mukaan Wikileaksin Julian Assangesta rikosilmoituksen vastaanottanut ruotsalaispoliisi tunsi toisen ilmoituksen tehneistä naisista.

Kaksi naista tuli elokuussa tukholmalaiselle poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta Assangesta. Ruotsalaismedian mukaan asemalla oli tuolloin vuorossa naispoliisi, joka on tuntenut toisen naisista ainakin vuodesta 2009. Siitä huolimatta hän ei jäävännyt itseään tapauksen tutkinnasta.

Poliisiviranomaisten mukaan naispoliisi ei kuitenkaan missään vaiheessa kuulustellut tuttuaan eikä hän ole osallistunut jutun tutkintaan elokuun jälkeen.

Assangen asianajaja aikoo selvittää, onko tapauksessa aihetta valitukseen.

Brittiläinen tuomioistuin päätti viime kuussa, että Assange voidaan luovuttaa Ruotsiin kuultavaksi seksirikosepäilyistä. Assange on valittanut päätöksestä. Valituksen käsittelyn odotetaan vievän kuukausia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.