Italia keskustelee Libyan kapinallisten kanssa

STT

Italia on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa keskustelut Libyan kapinallisten kanssa, kertoo ulkoministeri Franco Frattini.

Frattinin mukaan keskusteluissa yritetään löytää ratkaisu Libyan kriisiin.

Ulkoministeri sanoi Italian television haastattelussa, että Italialla on entisenä siirtomaaisäntänä muita maita paremmat yhteydet Libyaan.

Sisällissodan uhka maassa on kasvanut Muammar Gaddafin kannattajien ryhdyttyä raivokkaaseen vastahyökkäykseen.

Kapinalliset menettivät asemiaan. Silminnäkijöiden mukaan Libyan ilmavoimat teki ilmahyökkäyksen Ras Lanufin kaupunkiin maan itäosassa. Silminnäkijöiden mukaan isku osui henkilöautoon, jossa oli kolme aikuista ja kolme lasta.

Gaddafin joukkojen kerrottiin lähestyvän Ras Lanufia myös maitse. Asukkaita pakeni kaupungista jo aamuvarhaisella. Hallituksen joukkojen hyökkäys kapinallisten valtaamiin rannikkokaupunkeihin mm. Ras Lanufiin ja Bin Jawadiin, alkoi viikonvaihteessa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi, että sotilasliitto Nato harkitsee sotilaallisia vaihtoehtoja Libyan kriisin ratkaisemiseksi. YK:n mukaan yli miljoona ihmistä tarvitsee humanitaarista apua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.