Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Alumiinitalo edennyt harjannostovaiheeseen

Outi Laatikainen

Niin sanotun Alumiinitalon eli Kiinteistö Oy Alex Hännisen liike- ja toimistotalon peruskorjaus ja laajennus ovat edenneet harjannostajaisvaiheeseen Jyväskylän Kävelykadun ja Väinönkadun kulmassa, Kauppakatu 39:ssä. Kiinteistön omistajan ja rakennuttajan Ilmarisen mukaan työt ovat edenneet aikataulussaan ja kohde valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Alumiinitalo käsittää kuusi maanpäällistä ja kaksi maanalaista kerrosta. Vuokralaisia ovat tavaratalo Anttila, Suomen Terveystalo, Jyväskylän Fysioterapia, Yliopiston Apteekki, Rautakirja (R-Kioski), Pizzeria Monosera sekä Ravintola Genghis Khan. Rakennus on yli 15 000 neliömetriä laaja.

Sekä vanhan rakennuksen että laajennusosan runko ovat pääosin betonia. Alumiinipoimulevypintaiset julkisivuosat puhdistetaan ja kunnostetaan sekä teräspeltijulkisivupinnat uusitaan.

Uudet ulkoseinät toteutetaan alimmissa kerroksissa osittain teräsrunkoisina lasiseininä. Myös LVIA-, sprinkleri- ja sähköjärjestelmät uusitaan pääosin.

Kohteen rakennuttamis- ja valvontatehtäviä hoitaa Pöyry CM Oy. KVR-urakoitsijana toimii Rakennus Otava Oy ja talotekniikkaurakoitsijana Tekmanni Oy.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut