Ministeri Kiuru tiedotustilaisuudessa: Lieväoireisilla lapsilla ei ole edelleenkään asiaa päiväkotiin – Aamulehti: lapsia koskeviin koronaohjeisiin tulossa kaksi isoa muutosta jo huomenna

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru STM:n päivitetyn koronavirustestausstrategian julkistustilaisuudessa Helsingissä. Mikko Stig / Lehtikuva

Jaakko Närhi, STT

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana, että lieväoireiset lapset eivät jatkossakaan saa mennä päivähoitoon tai kouluun.

Kiuru kuitenkin sanoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on tekemässä asiaan ohjeistusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa ja pyysi odottamaan sen julkistamista. Kiurun mukaan opetusministeriö on päättänyt käydä ohjeet vielä kertaalleen läpi THL:n kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Pasi Pohjola puolestaan sanoi, että vastuu aiheesta on osin myös paikallisella tartuntatautiviranomaisella. Alueella, jossa koronavirusta esiintyy vain vähän, olisi hänen mukaansa mahdollista tehdä tapauskohtaista harkintaa.

Aamulehti kertoi keskiviikkona ennen STM:n tiedotustilaisuutta, että lapsia koskeviin koronaohjeisiin olisi tulossa ainakin kaksi isoa muutosta jo huomenna torstaina. Lehti perustaa tietonsa OKM:n ja THL:n keskiviikkona päivitettyihin ohjeisiin.

Lehden mukaan lapsia koskevat ohjeistukset ovat lieventymässä siten, että hengitystieoireista kärsinyt lapsi voi palata kouluun tai päivähoitoon myös ilman negatiivista testitulosta, jos on ollut yhden vuorokauden oireettomana.

Aamulehden mukaan jatkossa samassa perheessä kaikkien ei tarvitse saada negatiivista tulosta koronavirustestistä. Jos perheen hengitystieoireisista henkilöistä yksi on saanut negatiivisen koronatestituloksen, voisivat muut perheenjäsenet palata kouluun tai päivähoitoon oireiden lievittyessä selvästi, lehti kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut