Uhri sai erittäin vakavat vammat ampumisessa ja puukotuksessa Laukaassa – poliisi ei kerro, onko tekijää saatu kiinni

Heli Paananen

Poliisi tutkii Laukaassa tiistaiaamuna tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, jossa uhria puukotettiin ja ammuttiin yksityisasunnossa.

Poliisin mukaan teko tapahtui aikaisin aamulla. Uhria lyötiin veitsellä ja ammuttiin luvattomalla aseella. Poliisin mukaan uhri sai "erittäin vakavat vammat".

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Ari Rutasen mukaan rikoksesta epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Hän ei kuitenkaan ottanut tarkemmin kantaa osapuolten väliseen suhteeseen, kuten siihen, onko kyseessä pariskunta.

Rutanen ei kertonut osapuolten sukupuolia tai ikiä tai tarkempaa tapahtumapaikkaa, eikä liioin avannut poliisin käsitystä tapahtumien kulusta. Poliisi ei kuitenkaan tällä hetkellä epäile, että asiaan liittyisi muita osallisia.

Tutkinnanjohtaja ei myöskään suostunut kertomaan, onko teosta epäilty otettu kiinni. Rutanen ei ottanut kantaa siihen, liikkuuko tekijä vapaana ja voiko hänestä olla vaaraa sivullisille.

Rutanen ei vahvistanut julkisuudessa liikkuvia tietoja, joiden mukaan tekijä olisi surmannut itsensä teon jälkeen.

Rutanen perusteli vaikenemistaan sillä, että asiaan liittyy salassa pidettäviä tietoja. Hän vetosi myös uhrin yksityisyyden suojaan.

Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.