Uudessa-Seelannissa harkitaan vaalien siirtämistä koronaviruksen toisen aallon vuoksi

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern varoittaa mahdollisesta vaalien siirtämisestä koronan takia. LEHTIKUVA/AFP

STT

Uuden-Seelannin tulevia parlamenttivaaleja voidaan joutua siirtämään koronaviruspandemian vuoksi, pääministeri Jacinda Ardern varoitti keskiviikkona. Maassa kerrottiin tiistaina ensimmäisestä uudesta, kotoperäisestä koronavirustartunnasta 102 päivään.

Ardernin mukaan viranomaiset yrittivät keskiviikkona jäljittää kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet tekemisissä koronavirustartunnan saaneiden, Aucklandissa asuvien neljän ihmisen kanssa.

Normaaliin elämään tottuneet Aucklandin asukkaat palasivat keskiviikkona karuun koronatodellisuuteen, kun kasvomaskeihin sonnustautuneet poliisit vahtivat pääväylien tiesulkuja ja ihmiset hamstrasivat ruokaa ja tarpeelliseksi kokemiaan tarvikkeita kaupoista.

Vaalit on tarkoitus pitää ensi kuun puolivälissä.

Kaikki maan hoitokodit on niin ikään eristetty, eikä vierailuja sallita.

– Ymmärrän, että tämä on hyvin raskasta niille, joiden läheisiä on hoitokodeissa. Tämä on kuitenkin paras tapa suojella ja pitää huolta heistä, pääministeri vakuutti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.