Venäjä kertoo saaneensa koronavirusrokotteen valmiiksi – Putinin tytär jo rokotettu

Putinin mukaan toinen hänen tyttäristään on jo rokotettu uudella rokotteella.

Vladimir Putin sanoo, että Venäjä on saanut koronarokotteen valmiiksi. Aleksei Nikolsky / Lehtikuva

STT–AFP

Venäjällä on kehitetty ensimmäinen rokote, joka tarjoaa "pysyvän immuniteetin" koronavirusta vastaan, kertoo presidentti Vladimir Putin.

Putinin mukaan rokote rekisteröitiin tänä aamuna ja se on ensimmäinen uutta koronavirusta vastaan kehitetty valmis rokote. Sillä on jo rokotettu muun muassa Putinin tytär.

– Toinen tyttäristäni sai tämän rokotteen, joten siinä mielessä hän kai otti osaa kokeeseen, Putin selvitti kertoessaan rokotteesta ministereille suunnatussa videokokouksessa.

Venäjä nimesi uuden rokotteen Sputnikiksi maailman ensimmäisen Maan kiertoradalle laukaistun satelliitin mukaan.

Venäjä on kehittänyt rokotetta uutta koronavirusta vastaan erittäin nopeasti. Viranomaiset sanoivat jo aikaisemmin tässä kuussa uskovansa, että rokotukset voidaan aloittaa viikkojen sisällä. Ennen vuodenvaihdetta rokotetta saataisiin jakeluun "useita miljoonia annoksia".

Tiistaina Venäjän viranomaiset kertoivat, että rokotteen kolmannen vaiheen kliiniset kokeet alkavat keskiviikkona, ja laajamittainen valmistus aloitetaan syyskuussa. Venäjän mukaan 20 maata on ennakkotilannut rokotetta miljardin annoksen verran.

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO kehotti viime viikolla Venäjää seuraamaan rokotteen kehittelyssä kansainvälisesti sovittuja käytäntöjä ja käymään läpi kaikki tarvittavat kehitysvaiheet, jotta rokotteesta saadaan turvallinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.