Järjestöt: Hoitajien rikostaustat selvitettävä

STT

Hoitajien rikostaustat halutaan nykyistä tarkempaan syyniin.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY on jättänyt ministeriölle asiaa koskevan aloitteen. STT kertoi aloitteen valmistelemisesta muutama viikko sitten.

Yhdistys esittää, että vanhusten, vammaisten tai pitkäaikaissairaiden parissa työskentelevien hoito- ja hoivahenkilöstön rikostaustat selvitettäisiin ennen työhön hyväksymistä. Nykyisin rikostausta selvitetään lasten kanssa työskenteleviltä.

Hoitajiin kohdistuvat rikosepäilyt ja niistä langetetut tuomiot ovat herättäneet runsaasti keskustelua. Esimerkiksi Helsingissä perushoitajaa epäillään lukuisista vanhuksiin kohdistuneista murhista sekä murhien yrityksistä.

Tampereen käräjäoikeus puolestaan tuomitsi viime kuun lopulla sairaanhoitajan elinkautiseen vankeuteen, joka tuli muun muassa kehitysvammaisen vanhuksen surmaamisesta insuliinipistoksilla.

Lehtimäen opistolla yövalvojina toimineet naiset taas tuomittiin hovioikeudessa kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Jutussa oli kyse kuolettavan insuliiniannoksen pistämisestä CP-vammaiseen naiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut