Petri Honkonen uusi paikkansa varapuheenjohtajana – muut valitut Markus Lohi ja Riikka Pakarinen

Riikka Pirkkalainen jatkaa keskustan puoluesihteerinä.

STT

Puoluejohtajakisassa kolmanneksi jäänyt kansanedustaja Petri Honkonen jatkaa puolueen varapuheenjohtajana. Uusina varapuheenjohtajistoon valittiin kolmannen kauden kansanedustaja Markus Lohi ja valtiovarainministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen.

Honkonen sai 1785 ääntä, Lohi 1640 ja Pakarinen 1354 ääntä. Takamatkalle jäivät kansanedustajat Hilkka Kemppi (944 ääntä) ja Pasi Kivisaari (482) sekä puheenjohtajakisaankin yllätysnimenä liittynyt Jari Tasanen (26).

Keskustan puoluesihteerinä jatkaa odotetusti Riikka Pirkkalainen. Hän on toiminut tehtävässä kaksi vuotta.

Kisaa paikasta ei käyty, sillä Pirkkalaiselle ei ilmaantunut haastajia. Hänen tärkein työnsä liittyy lähiaikoina matkaan kohti kevään kuntavaaleja.

Pirkkalainen on aiemmin toiminut nyt puheenjohtajaksi nousseen Annika Saarikon erityisavustajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut