Keskusta etsii Saarikosta pelastusta luisuvaan kannatukseen –  Katri Kulmuni joutui jättämään tehtävänsä vain vuoden jälkeen

Keskustan puheenjohtajaksi valittu Annika Saarikko valoi uskoa keskustan selviytymiseen. Puoluekentän keskellä on hänen mukaansa tilaa, mutta se tila pitää osata ottaa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT

Alhaisen kannatuksen kanssa kamppaileva keskusta vaihtaa puheenjohtajaa vain vuoden jälkeen. Varsinaissuomalainen Annika Saarikko voitti Katri Kulmunin jo ensimmäisellä kierroksella äänin 1157–773 puoluekokouksessa, joka oli koronaviruksen takia hajautettu ympäri Suomen.

Varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen keräsi 308 ääntä. Kahden muun ehdokkaan jäädessä pieniin äänimääriin.

Turvavälien varjostamassa Oulun puoluekokouksessa ei ollut joukkohurmosta. Keskustalaiset olivat jakautuneet 16 paikkaan ympäri Suomen ja Ouluhallissa paikan päällä oli vain pieni osa normaalista väkimäärästä.

Joku saattoi tuntea myös vaivaantuneisuutta. Keskustalaiset laittoivat 33-vuotiaan Kulmunin vaihtoon, vaikka hänet kukitettiin johtoon vasta vuosi sitten. Tuolloin hän voitti puolustusministeri Antti Kaikkosen.

Kannattajat toivoivat torniolaiselle Kulmunille vielä uutta mahdollisuutta, mutta turbulentti vuosi ei ollut omiaan kääntämään enemmistöä hänen puolelleen.

Kulmunin puheenjohtajuus muistetaan ennen kaikkea siitä, että hän vaikutti pääministeri Antti Rinteen (sd.) kaatumiseen vedettyään tältä luottamuksensa viime vuoden lopulla. Riippakivenä olivat arvostelijoiden mielestä myös ero valtiovarainministerin paikalta, alhaisena pysynyt kannatus ja se, ettei puolue hänen suullaan onnistunut kertomaan mitä oikeastaan ajoi.

–  Keskustan tilanne on mielestäni vaarallisen huono, Saarikko latasi viimeisissä puheenvuoroissaan ennen ratkaisevaa äänestystä.

"Keskusta on hallituksessa vastavoima vasemmistolle"

Saarikko valoi kuitenkin myös uskoa keskustan selviytymiseen. Puoluekentän keskellä on hänen mukaansa tilaa, mutta se tila pitää osata ottaa.

–  Olemme käpertyneet liiaksi sisäänpäin kannatuksen pienentyessä ja keskittyneet asioihin, jotka enemmän erottavat meitä.

Hänen mukaansa keskusta on vastavoimana oikeistolaiselle ajattelulle ja nykyisessä hallituksessa vahvasti myös vasemmistolle.

Korona-ajan puoluekokous haastoi ehdokkaat vakuuttamaan tukijansa etäyhteyksien välityksellä. Ouluhalli hiljentyi Saarikon puhuessa muutama vuosi sitten edesmenneestä isästään, jolta hän ehti saada tukea noustessaan puolueen eturiviin.

–  Isä jos eläisi, sanoisi nyt tuolla taas jossain takarivissä tilannetta tarkkaillen: Katos likkaa, mitä meinaat tehdä. Isä, minä sanon sinulle: jos tuen saan, kaikkeni teen, Saarikko sanoi.

Saarikko on hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri, ja aikoo pysyä toistaiseksi tässä tehtävässä.

Hallituksen työ helpottuu, koska nyt kaikkien hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat valtioneuvoston jäseniä. Ministerieronsa jälkeen Kulmuni ei voinut osallistua valtioneuvoston valmisteluun, minkä takia hallituksen epävirallisten iltakoulujen merkitys kasvoi.

Kova paikka Kulmunille

Istuvan puheenjohtajan haastaminen siten, että puheenjohtaja puolustaa paikkaansa vakavasti puoluekokouksessa asti, on keskustassa poikkeuksellista.

Kulmuni vetosi keskustalaisiin, että he tukisivat uutta puheenjohtajaansa. Vuosi puolueen puheenjohtajana on ollut hänen mukaansa ainutlaatuinen.

Kulmuni sanoi vain hetki äänestystulosten julkistamisen jälkeen puolueväelle, että hänen taistelunsa suomalaisten ja keskustalaisten puolesta jatkuu.

–  Tämä ei tällä kertaa riittänyt. Te valitsitte vielä enemmän, Kulmuni sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut