Äänekoskella yksi uusi koronatartunta – altistumisia viikonloppuna opiskelijoidenkin parissa yksityistilaisuudessa

Terveysviranomaiset seuraavat tilannetta Äänekoskella tarkasti. Timo Mustalampi

Eriikka Hienola, Riikka Minkkinen

Äänekoskella on todettu yksi koronatartunta, tiedottaa Äänekosken kaupunki. Altistumisia on tapahtunut viikonlopun aikana nuorten parissa yksityistilaisuudessa.

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke tiedottaa, että osa altistuneista on heidän opiskelijoitaan.

Kaikkiaan altistuneiden määrä on noin 25. Altistuneisiin ollaan yhteydessä ja heidät asetetaan karanteeniin. Kaupungin mukaan tartuntaketjut selvitetään ja terveysviranomaiset seuraavat tilannetta tarkasti.

Osa altistuneista opiskelijoista on jo mennyt koronatesteihin. Testituloksia odotetaan perjantaina ja lauantaina.

– Nyt on tärkeää, että ne opiskelijamme, jotka ovat olleet tilaisuudessa tai ovat olleet tekemisissä altistuneiden kanssa, tarkkailevat vointiaan ja jos on oireita, ottavat yhteyttä oman kunnan terveyskeskukseen, sanoo Äänekosken ammatilliseen koulutuksen kuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela.

Seudun oppilaitokset arvioivat kriittisesti yhdessä terveysviranomaisten kanssa opetuksen järjestämistapaa seuraavan kahden viikon ajaksi.

Poke tiedotti torstaina iltapäivällä, että opiskelu jatkuu toistaiseksi normaalisti lähiopetuksella. Mahdollisten positiivisten testitulosten jälkeen oppilaat voivat esimerkiksi jäädä rajoitetusti etäopetukseen.

Oppilaitokset ovat kertoneet asiasta opiskelijoita ja vanhempia heti lisätietoja saatuaan.

Juttua muokattu kello 15.19: Tietoja päivitetty Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston tiedotteen pohjalta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut