Henna Marttila harrastaa locksporttaamista eli tiirikointia. Hän valmistaa käyttämänsä välineet itse. Taru Hokkanen

Oikeustiedettä opiskeleva Henna avasi kahdella klemmarilla munalukon, jonka jälkeen tiirikointi vei mennessään – "Tämä ei ole laitonta puuhaa"

Nina Jaatinen

Oikeustiedettä opiskelevalla Henna Marttilalla on niin erikoinen harrastus, että kuulijan kulmat kohoavat: locksporttaaminen, eli tiirikointi.

Harrastus se sai alkunsa vähän vahingossa.

– Tutkin yhtä tekstiä varten, saako kahdella klemmarilla munalukon auki. Kyllä sai. Sen jälkeen aloin tiirikoimaan enemmän, Marttila kertoo.

Marttilan ennätys munalukon avaamisessa on neljä sekuntia.

Jokainen lukko ja tiirikointikerta on kuitenkin erilainen. Joskus lukko aukeaa hetkessä, seuraavana päivänä tunnissa. Yksi lukko aukeaa yhdellä tekniikalla, toinen toisella.

– Minulla helmasyntinä on se, että jos lukko ei meinaa aueta, käytän liikaa voimaa.

Se vaatii palapelityyppistä älykkyyttä, aina pitää miettiä ja tunnustella.

Lopputulokseen vaikuttavat myös väärät tai kuluneet välineet ja avaajan mielentila.

– Jos kiukuttaa, väsyttää, on huono päivä tai muuten vain on kärsimätön, silloin homma ei suju. Sitten vedän henkeä ja rauhoitun, niin johan aukeaa.

Tiirikoijien eettisenä ohjenuorana on, että tiirikoida saa ainoastaan omia lukkoja, tai niitä, joiden avaamiseen on lupa. Myöskään käytössä olevia lukkoja ei saa tiirikoida.

– Tämä ei ole laitonta puuhaa. Omia lukkoja saa tiirikoida niin paljon kuin haluaa. Jos tiirikoi muiden omaisuutta, siihen pitää olla todistetusti omistajan lupa.

Taannoin Marttila sai luvan hyvin erikoislaatuisen lukon avaamiseen.

Jos rikollisesti haluaisi lyödä rahoiksi, niin helpompia konsteja kyllä löytyy.

Tiirikoitavana oli 100-vuotias keksipurkki, jossa oli vanha levylukko. Keksipurkilla oli tunnearvoa, sillä se oli kuulunut omistajan isoisälle. Purkin sisältö oli arvoitus.

Yleisesti ottaen vanhat lukot ovat uusia vaikeampia. Kun ei tiedä, ovatko ne ainoastaan jäykkiä vai muuten vain jumissa.

– Se oli ollut 50 vuotta ullakolla ja oli totaalisen jumissa. En uskaltanut käyttää voimaa, koska en halunnut rikkoa sitä. Se oli sellaista arpomista.

Niinpä Marttila osti kirpparilta vanhan avaimen ja viilasi sitä.

Lopulta lukko aukesi ja keksipurkin sisältä löytyi vanhan omistajan sukuhistoria.

– Se oli uskomaton tunne. Se oli sellainen ”wow”; minusta on jotain hyötyä ja se toinen tuli niin iloiseksi siitä, Marttila hehkuttaa.

Tiirikoijan työkalupakista löytyy monenlaisia työkaluja. Taru Hokkanen

Mikä lukkojen avaamisessa kiehtoo?

– Lähinnä se, kun kaikki lukot ovat erilaisia. Se vaatii palapelityyppistä älykkyyttä, aina pitää miettiä ja tunnustella.

Marttila ei käytä valmiita, netistä ostettavia työkaluja, vaan valmistaa tarvittaessa kullekin lukolle omat tiirikkansa. Työkalujensa tekemiseen hän käyttää viilaa ja hiomapaperia. Raakamateriaalina tiirikoille toimii esimerkiksi viemärinavausrauta.

Haastavimmiksi lukoiksi Marttila nimeää vanhat lukot, juuri tuon vanhan keksipurkin avaamiskokemuksen johdosta.

– Siihen meni aikaa pari viikkoa. Muutamana iltana en edes koskenut siihen, vaan ainoastaan mietin, miten sen saisi auki.

Lopulta Marttila joutui kysymään yhdysvaltalaisilta locksport-harrastajilta neuvoa.

Locksport-harrastajien keskuudessa kaikki laittomuuteen viittaava on jyrkästi kiellettyä. Locksport-yhteisöistä tulee äkkilähtö, jos edes mainitsee sanan ”murtautuminen”.

Marttila kertoo keskustelleensa nettisaitilla erään yhdysvaltalaisen tiirikoijan kanssa, joka oli toiminut 13 vuotta poliisipiirin päällikkönä. Tämä oli todennut, että hänen aikanaan yhdessäkään asuntomurrossa ovesta läpi ei menty tiirikalla, vaan murtamalla, ovi rikkomalla tai aseella uhaten.

– Jos rikollisesti haluaisi lyödä rahoiksi, niin helpompia konsteja kyllä löytyy. Ei kukaan Suomessakaan mene tiirikoilla sisään ”koska mä voin” -mentaliteetilla.

Hän toteaakin, että kokeneiden locksporttaajien tehtävänä on ainoastaan osoittaa lukkojen heikot kohdat.

Harva on kuullut locksporttaamisesta. Ne jotka ovat, pitävät harrastusta outona.

– Yleensä ihmiset kohottavat kulmiaan ja ovat varautuneita. Sen jälkeen he miettivät, onko tämä laillista. Minulle on myös joskus siteerattu rikoslain murtovälineitä koskevaa pykälää.

Myös kuittailua on tullut.

– Minulla on tapana sanoa, että voihan kamppailulajejakin harrastaa, mutta ei se merkitse sitä, että tarvitsee vetää ketään turpaan nakkikioskilla.

Vaikka Marttilalla on monta harrastusta, tiirikointiin hän myöntää olevansa sananmukaisesti koukussa. Hienointa on se tunne, kun lukko sanoo ”klik”.

– Kyllä se on se fiilis, kun olet itse viilannut sormet ruvella tiirikkasi, tappelet lukon kanssa pitkään ja sitten se napsahtaa auki. Se on parasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt