Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

155 kilometriä tunnissa satasen alueella Jyväskylän Kirrissä – poliisi muistuttaa hurjastelijoita pitkistäkin ajokielloista

Ylinopeudesta voi saada jopa yli vuoden mittaisen ajokiellon. Petri Huhtinen
Eeva Salminen

Eeva Salminen

Jyväskylän Kirrissä Nelostiellä jäi keskiviikkoiltana kiinni kuljettaja, joka ajoi 155 kilometrin tuntinopeudella, kun nopeusrajotus oli 100 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.

Poliisi muistuttaa kuljettajia siitä, että törkeistä ylinopeuksista tulee kuukausien, yli vuodenkin ajokielto.

Ajokiellon pituuden arvioinnissa keskiössä on teon vaarallisuus ja moitittavuus. Suuntaa-antavasti esimerkiksi 100 kilometrin tuntinopeusrajouksen alueella 150 kilometrin tuntinopeudella ajokielto voi olla noin puoli vuotta, mutta tähän vaikuttavat muutkin asiat kuin nopeuden ylitys.

Taajamassa vastaava 150 prosentin rajoituksen ylitys voi johtaa yli vuoden ajokieltoon. Tässä vaikuttavat muun muassa suojateiden ja koulujen läheisyys.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat jatkuneet edelleen. Esimerkiksi viime viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina poliisin kirjasi yhteensä 21 rikosilmoitusta epäillyistä törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista. Näitä oli Jyväskylässä, Joutsassa ja Virroilla sekä lisäksi Pirkkalassa, Nokialla, Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä ja Virroilla.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut