Ravintoloiden suljettava ovensa viimeistään kello 01, anniskelu loppuu tuntia aiemmin – uudet koronarajoitukset voimaan ensi viikolla

Useilla alueilla ollaan jo taudin kiihtymisvaiheessa, jossa voidaan edetä tätä tiukempiinkin rajoituksiin.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja elinkeinoministeri Mika Lintilä hallituksen tiedotustilaisuudessa. Lehtikuva / Vesa Moilanen

STT

Ravintoloiden on lopetettava anniskelu viimeistään kello 24 ja suljettava ovensa tuntia myöhemmin, kun uudet koronaviruksen vuoksi tehdyt rajoitukset tulevat voimaan ensi viikolla. Rajoitukset koskevat koko maata.

Hallitus päätti uusista rajoituksista koronaepidemian hillitsemiseksi neuvotteluissaan tiistaina, ja ne tulevat voimaan ensi viikon torstaina eli 8. lokakuuta.

Samalla tulevat mahdolliseksi myös tätä tiukemmat aluekohtaiset rajoitukset. Jos viranomaiset toteavat tietyn alueen siirtyneen taudin leviämisessä kiihtymisvaiheeseen, pitää anniskelu lopettaa jo kello 22 ja ovet sulkea tuntia myöhemmin. Lisäksi ravintolan sisätilassa tai sen osassa saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet suurimmasta asiakasmäärästä.

Asiantuntija-arvio kiihtymisvaiheesta tehdään viikoittain, ja rajoitusmuutokset päätetään kahden viikon välein. Useat alueet täyttävät jo nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) määritelmän kiihtymisvaiheesta.

Rajoituksia koskeva asetus on tällä erää voimassa lokakuun loppuun.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi tiistai-illan tiedotustilaisuudessa, että ravintoloita koskevia uusia rajoituksia tarvitaan, koska tautitapauksia ja altistumisia on tullut viime viikkoina runsaasti esille nimenomaan ravintoloihin liittyen.

Samalla koko koronatilanne on huonontunut nopeasti ja viranomaisten antamat tiedot taudin leviämisestä ovat Kiurun mukaan hälyttäviä.

– Virus on keskuudessamme, ja meidän on yhdessä tehtävä toimia sen leviämisen ehkäisemiseksi, Kiuru sanoi.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi hallituksen valmistelevan muutoksia jo aiemmin käytössä olleeseen kustannustukeen, jotta se soveltuu jatkossa paremmin paitsi ravintola-alalle, myös matkailu- ja tapahtuma-aloille.

– Tärkeintä olisi saada malli, joka on mahdollisimman yleiskattava, että mahdollisimman moni ala pääsee sen alle, Lintilä sanoi.

Hänen mukaansa esitys on tarkoitus saada käytäntöön jo marraskuun lopulla.

Näin ravintoloiden aukiolo on korona-aikana vaihdellut

Kevään poikkeusolojen aikana ravintolat olivat suljettuina huhtikuun alkupuolelta kesäkuun alkuun saakka. Vain ruuan myynti ulos oli sallittua.

Kun ravintolat aukesivat asiakkaille kesäkuun alussa, niiden aukioloa rajoitettiin kello 23:een illalla ja anniskelu oli sallittua vain kello 9–22. Juhannuksen jälkeen ravintoloille sallittiin ovien pitäminen auki kello kahteen asti yöllä. Aukiolojen rajoitukset päättyivät kokonaan 13. heinäkuuta.

Senkin jälkeen ravintoloiden on pitänyt huolehtia asiakkaiden välisistä 1–2 metrin turvaväleistä, minkä takia jokaisella on pitänyt olla istuinpaikka pöydän tai baaritiskin ääressä.

Hygieniaa ja turvavälejä koskeva sääntely pysyy voimassa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru on aiemmin kertonut julkisuudessa, ettei hän aio esittää nyt ravintoloiden tai yökerhojen sulkemista kokonaan, mutta että senkin pitää olla keinovalikoimassa, jos epidemia kiihtyy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.