THL: Jyväskylän koronatilasto lihoi kuudella uudella tapauksella – uusia tartuntoja listattiin myös Äänekoskella ja Mänttä-Vilppulassa

Koko Suomessa raportoitiin keskiviikkona sadasta uudesta koronatartunnasta. Timo Mustalampi

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona Jyväskylässä kuudesta uudesta koronatapauksesta. Jyväskylän koronatartuntojen kokonaismäärä on nyt 270.

Uusia koronatartuntoja listattiin THL:ssä keskiviikkona myös Äänekoskelle ja Mänttä-Vilppulaan molempiin yksi. THL:n tilastojen mukaan Äänekoskella koronatapausten kokonaismäärä on tällä hetkellä 43 ja Mänttä-Vilppulassa 28.

Kahden viime viikon aikana Keski-Suomessa on THL:n mukaan todettu yhteensä 116 varmistettua koronatapausta. Sitä edeltävältä kahden viikon jaksolta kirjattiin 76 koronavirustartuntaa.

Ilmaantuvuusluvulla mitattuna Keski-Suomi on edelleen Suomen ykköskoronakeskittymä. Maakunnan ilmaantuvuusluku on 45,8. Luku on tosin pudonnut hieman tiistain lukemasta 46,6. Ilmaantuvuusluku kertoo tapausten määrän kahden edellisen viikon ajalta sataa tuhatta asukasta kohti.

Koko maassa uusia koronatartuntoja raportoitiin tasan sata. Kaikkiaan Suomessa on nyt varmistettu 9 992 koronatapausta.

Koronavirus

Tartunnat kunnittain

7 Alavus

7 Asikkala

15 Askola

7 Aura

1156 Espoo

11 Eurajoki

7 Forssa

84 Hämeenlinna

15 Hamina

5 Hanko

5 Hattula

13 Hausjärvi

8 Heinola

3459 Helsinki

19 Hollola

101 Hyvinkää

10 Ii

23 Iisalmi

6 Inkoo

17 Jämsä

15 Janakkala

155 Järvenpää

21 Joensuu

270 Jyväskylä

21 Kaarina

30 Kajaani

16 Kangasala

40 Kauniainen

60 Kemi

8 Keminmaa

9 Kempele

110 Kerava

107 Kirkkonummi

31 Kittilä

35 Kiuruvesi

14 Kokkola

19 Kolari

7 Koski Tl

30 Kotka

40 Kouvola

30 Kuhmo

94 Kuopio

10 Kurikka

9 Kuusamo

173 Lahti

13 Laitila

29 Lappeenranta

14 Laukaa

13 Lempäälä

5 Leppävirta

6 Lestijärvi

27 Lieksa

8 Lieto

61 Lohja

24 Loimaa

7 Loppi

22 Loviisa

18 Maarianhamina

30 Mäntsälä

28 Mänttä-Vilppula

14 Masku

102 Mikkeli

14 Muurame

8 Mynämäki

7 Naantali

11 Nivala

19 Nokia

100 Nurmijärvi

12 Orimattila

9 Orivesi

121 Oulu

5 Paltamo

9 Parainen

6 Pedersören kunta

5 Pieksämäki

11 Pietarsaari

18 Pirkkala

37 Pori

12 Pornainen

80 Porvoo

10 Raahe

33 Raasepori

18 Raisio

26 Rauma

6 Rautalampi

12 Reisjärvi

23 Riihimäki

34 Rovaniemi

9 Saarijärvi

56 Salo

19 Sastamala

14 Savonlinna

39 Seinäjoki

87 Sipoo

15 Siuntio

25 Sotkamo

235 Tampere

54 Tornio

338 Turku

88 Tuusula

5 Ulvila

6 Utsjoki

10 Uusikaupunki

59 Vaasa

18 Valkeakoski

1137 Vantaa

6 Varkaus

5 Veteli

40 Vihti

5 Viitasaari

29 Ylitornio

23 Ylöjärvi

43 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.