Vaajakosken eläkeläiset: Koronan vuoksi 60-vuotisjuhlat piti siirtää

Kuva: Kaija, teksti: Matti

Vaajakosken eläkeläiset täytti tänä vuonna 60 vuotta. Tätä aiottiin juhlia huhtikuussa. Juhlajärjestelyt oli jo tehty, kun tuli ilmoitus kerhopaikan sulkemisesta. Maaliskuun puolessa välissä kerho- ja muu päivätoiminta loppuivat Väkkärässä, sillä koronaviruksen leviäminen tuli estää.

Vaajakosken eläkeläisten kevätkokous pidettiin lopulta 23.9. turvavälit muistaen.

Juhlavuotta päätettiin viettää sääntömääräisissä kevät- ja syyskokouksissa muistamalla pitkäaikaisia jäseniä Eläkeläiset ry:n myöntämin ansiomerkein. Kesän aikana merkkipäiviään viettäneitä haluttiin juhlia kakkukahveilla.

Näin korona-aikana pyrimme järjestämään yhteisiä tapahtumia ulkoilun merkeissä, turvavälit tietysti muistaen.

Tavoitteemme on miettiä, minkälainen ulkoliikunta sopii juuri meille ja minkälaista tukea siihen tarvitaan. Kerhotoiminta pyritään aloittamaan vuoden 2021 alussa, mikäli koronatilanne sen sallii.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.