Keskisuomalainen sai tuhansia lukijoita lisää printti- ja näköislehdelleen – verkkolehdessä kasvu on vielä kovempaa

Tuoreessa tutkimuksessa mitattiin paperi- ja näköislehden lukijamäärää. Digilukijoista saadaan tietoa myöhemmin. Hanna Marjanen

Jorma Rahkonen

Sanomalehti Keskisuomalainen on tänä vuonna kasvattanut myös paperi- ja näköislehtensä lukijamäärää. Printti- ja näköislehden lukijamäärä nousi 123 000:een. Nousua oli 6 000 lukijaa eli 5,1 prosenttia edelliseen, maaliskuussa 2019 julkistettuun tutkimukseen verrattuna.

Tiedot perustuvat Kansallisen Mediatutkimukseen (KMT). Luvut eivät tällä kertaa sisällä digitaalisia lukijoita ja lehtien kokonaistavoittavuutta. MediaAuditFinland julkaisee myöhemmin tutkimuksen, jossa ovat mukana myös digitaaliset lukijat.

– Lukijamäärän näin reipas kasvu kertoo siitä, että keskisuomalaiset luottavat meihin ja pitävät Keskisuomalaista ykkösmedianaan, Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen sanoo.

– Olemme onnistuneet uutisoimaan asioista lukijoiden arvostamalla tavalla, mikä usein merkitsee myös ratkaisujen etsimistä lukijoiden puolesta ja positiivisiakin näkökulmia ankeiden aikojen keskellä.

Hän arvioi, että lukijamäärän kasvua voi osaltaan selittää koronaviruspandemian kaltainen raju, kaikkien elämään vaikuttava uutisaihe.

– Se on silti vain osatotuus, sillä saman uutisaiheen kimpussa ovat kaikki mediat. Muista erottuakseen lehden on löydettävä myös ainutlaatuisia, omille lukijoilleen erityisen merkityksellisiä uutisia, joita ei muista medioista löydy.

Kaiken kaikkiaan sanomalehtien asema luotettavimpana mediana on tänä vuonna kasvanut. Painettuihin tai digitaalisiin lehtiin luottaa 75 prosenttia aikuisväestöstä, tv-kanaviin tai niiden verkkopalveluihin 58 prosenttia.

– Erityisesti ilahduttaa se, että nuorista aikuista peräti 88 prosenttia pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina, Pasanen summaa.

Hän huomauttaa, että vaikka paperisella lehdellä on edelleen vankka asema erityisesti seniorilukijoiden keskuudessa, digitaalisesta lukemisesta tulee päivä päivältä yleisempää.

– Keskisuomalaisen näköislehti uudistui syyskuussa ja nyt sen sivuilla onnistuu jopa ristikoiden ja sudokujen täyttö sähköisesti.

Keskisuomalaisen kuluttajamyynnin johtajan Erkki Ekosen mukaan digi only - eli pelkkien digitilausten myynti on kasvanut tänä vuonna noin 40 prosenttia.

Kansallinen Mediatutkimus on mediatalojen yhdessä tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen päätilaaja on MediaAuditFinland Oy ja toteuttaja Kantar TNS Oy.

KMT 2020 -tutkimuksen näytemäärä on 46 402 vastaajaa. Tutkimuksen kohderyhmä on 15 vuotta täyttänyt suomen- ja ruotsinkielinen väestö.

Mediatalo Keskisuomalaisen tilattavista lehdistä lukijamääräänsä kasvatti Keskisuomalaisen lisäksi Uusimaa-lehti, joka ilmestyy Porvoossa. Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien lukijamäärä pysyi ennallaan. Konsernin lehdistä toiseksi eniten printti- ja näköislehden lukjoita on Savon Sanomilla, 113 000. Savon Sanomien lukijamäärä pieneni hieman.

Konsernin lehtien paperi- ja näköislehtien lukijamäärä laski 3,4 prosenttia. Näköislehden lukeminen paikkasi paperilehden lukemisen vähentymistä, mutta ei aivan täysimääräisesti.

Mediatalo Keskisuomalaisen kaupunkilehdistä lukijamääräänsä kasvattivat Vihdin Uutiset, Vantaan Sanomat, Tamperelainen ja Turkulainen.

Edellisvuoden tasolla lukijamääränsä pitivät Mikkelin Kaupunkilehti, Mäntsälän Uutiset ja Imatralla ilmestyvä Uutisvuoksi. Suur-Jyväskylän Lehden lukijamäärä putosi 2,4 prosenttia.

Keskisuomalaisen alue -ja paikallislehdistä eniten lukijoita on Laukaa-Konnevedellä (17 000), Sisä-Suomen Lehdellä 16 000) ja Warkauden Lehdellä (16 000).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.