THL:n torstain luvuissa Jyväskylään yhdeksän uutta koronavirustartuntaa – Äänekoskelle myös kaksi uutta tartuntaa

Koko Suomessa on raportoitu 184 uutta koronavirustartuntaa. Timo Mustalampi

STT, Riikka Minkkinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina kertomien tietojen mukaan Jyväskylässä on raportoitu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen määrä on nyt kaupungissa yhteensä 469.

Muualla Keski-Suomessa Äänekoskelta raportoitiin kaksi uutta tartuntaa, joiden myötä tartuntoja on nyt 54.

THL:n tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä. Kunnista ei näytetä tietoja, jos tapauksia on alle viisi kappaletta.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku oli torstaina 73,5 viimeisten kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden.

Koko Suomessa on raportoitu 184 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Kahdessa viikossa on raportoitu 2 910 tartuntaa, mikä on 944 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain (ei alle 5 tapauksen kuntia)

5   Akaa

12   Alavus

7   Asikkala

19   Askola

7   Aura

1524   Espoo

7   Eura

12   Eurajoki

11   Forssa

132   Hämeenlinna

17   Hamina

9   Hanko

12   Hattula

13   Hausjärvi

10   Heinola

4707   Helsinki

21   Hollola

120   Hyvinkää

10   Ii

27   Iisalmi

10   Imatra

6   Inkoo

28   Jämsä

27   Janakkala

176   Järvenpää

49   Joensuu

5   Juva

469   Jyväskylä

39   Kaarina

36   Kajaani

28   Kangasala

5   Karkkila

54   Kauniainen

62   Kemi

11   Keminmaa

14   Kempele

127   Kerava

131   Kirkkonummi

33   Kittilä

37   Kiuruvesi

25   Kokkola

29   Kolari

6   Korsnäs

7   Koski Tl

43   Kotka

61   Kouvola

13   Kristiinankaupunki

15   Kruunupyy

33   Kuhmo

128   Kuopio

14   Kurikka

9   Kuusamo

196   Lahti

5   Laihia

18   Laitila

9   Lapinjärvi

47   Lappeenranta

5   Lapua

22   Laukaa

19   Lempäälä

5   Leppävirta

6   Lestijärvi

31   Lieksa

10   Lieto

9   Liperi

71   Lohja

40   Loimaa

11   Loppi

48   Loviisa

5   Luoto

12   Maalahti

20   Maarianhamina

37   Mäntsälä

28   Mänttä-Vilppula

17   Masku

121   Mikkeli

68   Mustasaari

14   Muurame

8   Mynämäki

11   Naantali

14   Närpiö

12   Nivala

32   Nokia

123   Nurmijärvi

16   Orimattila

13   Orivesi

198   Oulu

5   Pälkäne

7   Paltamo

10   Parainen

15   Pedersören kunta

7   Pieksämäki

27   Pietarsaari

25   Pirkkala

42   Pori

13   Pornainen

111   Porvoo

5   Pukkila

11   Puumala

12   Raahe

44   Raasepori

27   Raisio

35   Rauma

6   Rautalampi

12   Reisjärvi

33   Riihimäki

67   Rovaniemi

13   Saarijärvi

66   Salo

27   Sastamala

19   Savonlinna

68   Seinäjoki

93   Sipoo

15   Siuntio

7   Somero

26   Sotkamo

6   Tammela

371   Tampere

66   Tornio

505   Turku

106   Tuusula

6   Ulvila

6   Utsjoki

10   Uusikaarlepyy

12   Uusikaupunki

669   Vaasa

20   Valkeakoski

1435   Vantaa

6   Varkaus

5   Veteli

56   Vihti

5   Viitasaari

17   Vimpeli

27   Vöyri

31   Ylitornio

9   Ylivieska

36   Ylöjärvi

54    Äänekoski

Lähde: THL.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut