THL: Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa – muualla Keski-Suomessa vietettiin nollapäivää

Koko Suomessa tilastoitiin keskiviikkona 265 uutta koronatapausta. Marko Kauko

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoihin lisättiin keskiviikkona Jyväskylän osalta kaksi uutta koronavirustartuntaa. Jyväskylän koronalukema on nyt yhteensä 531.

Muualle Keski-Suomeen ei raportoitu keskiviikkona yhtään uutta koronatapausta.

THL:n tilastoinnissa on huomioitavaa, että koronaluvut saattavat päivittyä joidenkin päivien viiveellä ja niissä voi olla mukana usean päivän koronatartuntoja.

Koko maassa raportoitiin keskiviikkona 293 uutta koronatartuntaa. Koronatapausten kokonaismäärä on Suomessa nyt 16 930.

THL:n listauksen mukaan Suomessa on tehty koronatestejä jo yli 1,5 miljoonaa kappaletta.

Juttua muokattu 4.11.2020 klo 16.30: THL korjasi aiemmin kerrottua todettujen koronavirustartuntojen määrää. Suomessa on todettu 293 uutta tartuntaa, ei 265. Tartuntoja on yhteensä 16 930, ei 16 902.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

7 Akaa

12 Alavus

7 Asikkala

19 Askola

7 Aura

1889 Espoo

7 Eura

13 Eurajoki

16 Forssa

7 Hämeenkyrö

154 Hämeenlinna

20 Hamina

9 Hanko

6 Harjavalta

13 Hattula

13 Hausjärvi

10 Heinola

5328 Helsinki

21 Hollola

141 Hyvinkää

13 Ii

27 Iisalmi

13 Imatra

8 Inkoo

28 Jämsä

29 Janakkala

191 Järvenpää

55 Joensuu

5 Jomala

5 Juva

531 Jyväskylä

42 Kaarina

38 Kajaani

31 Kangasala

9 Karkkila

9 Kauhajoki

56 Kauniainen

64 Kemi

12 Keminmaa

20 Kempele

138 Kerava

168 Kirkkonummi

5 Kitee

35 Kittilä

37 Kiuruvesi

34 Kokkola

29 Kolari

8 Korsnäs

7 Koski Tl

59 Kotka

130 Kouvola

14 Kristiinankaupunki

19 Kruunupyy

34 Kuhmo

193 Kuopio

14 Kurikka

9 Kuusamo

224 Lahti

6 Laihia

18 Laitila

9 Lapinjärvi

64 Lappeenranta

9 Lapua

23 Laukaa

23 Lempäälä

5 Leppävirta

6 Lestijärvi

32 Lieksa

14 Lieto

9 Liperi

84 Lohja

45 Loimaa

13 Loppi

57 Loviisa

28 Luoto

13 Maalahti

26 Maarianhamina

40 Mäntsälä

31 Mänttä-Vilppula

18 Masku

125 Mikkeli

79 Mustasaari

19 Muurame

9 Mynämäki

13 Naantali

43 Närpiö

13 Nivala

52 Nokia

135 Nurmijärvi

16 Orimattila

15 Orivesi

328 Oulu

6 Paimio

7 Pälkäne

7 Paltamo

10 Parainen

33 Pedersören kunta

7 Pieksämäki

42 Pietarsaari

33 Pirkkala

51 Pori

15 Pornainen

129 Porvoo

5 Pukkila

11 Puumala

13 Raahe

53 Raasepori

41 Raisio

39 Rauma

6 Rautalampi

12 Reisjärvi

51 Riihimäki

105 Rovaniemi

7 Rusko

13 Saarijärvi

113 Salo

31 Sastamala

32 Savonlinna

70 Seinäjoki

6 Siikajoki

5 Siilinjärvi

109 Sipoo

19 Siuntio

7 Somero

26 Sotkamo

6 Taivalkoski

9 Tammela

444 Tampere

6 Tervola

91 Tornio

687 Turku

112 Tuusula

10 Ulvila

6 Utsjoki

14 Uusikaarlepyy

14 Uusikaupunki

691 Vaasa

23 Valkeakoski

1709 Vantaa

6 Varkaus

5 Veteli

61 Vihti

5 Viitasaari

17 Vimpeli

31 Vöyri

33 Ylitornio

9 Ylivieska

47 Ylöjärvi

55 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut