THL: Jyväskylässä neljä uutta koronavirustartuntaa – koronatilastot kasvoivat myös Muuramessa

Suomessa raportoitiin perjantaina 266 uutta koronatapausta. Timo Mustalampi

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilastot kasvoivat Keski-Suomen osalta perjantaina kuudella uudella koronatartunnalla.

THL raportoi Jyväskylään neljä uutta koronatapausta, mikä nostaa Jyväskylän koronatartuntojen kokonaismäärän 536:een.

Muurameen listattiin kaksi uutta tartuntaa. Muuramen kokonaislukema on nyt 22 tapausta.

THL:n tilastoinnissa on huomioitavaa, että koronaluvut saattavat päivittyä joidenkin päivien viiveellä ja niissä voi olla mukana usean päivän koronatartuntoja.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku oli perjantaina 28,1. Torstaina vastaava lukema oli maakunnassa 27,3. Alkuviikon aikana Keski-Suomen ilmaantuvuusluku oli yli 30:ssä.

Ilmaantuvuusluku kertoo koronatapausten määrän kahden viime viikon aikana 100 000 asukkaaseen suhteutettuna.

Koko maassa raportoitiin perjantaina 266 uutta koronatartuntaa. Varmistettuja tautitapauksia on Suomessa nyt yhteensä 17 385.

Tartuntojen määrä kahden viime viikon ajalta on Suomessa hieman kasvussa sitä edeltävään kahden viikon jaksoon verrattuna.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

7 Akaa

12 Alavus

7 Asikkala

19 Askola

8 Aura

1976 Espoo

7 Eura

13 Eurajoki

17 Forssa

7 Hämeenkyrö

155 Hämeenlinna

21 Hamina

9 Hanko

7 Harjavalta

13 Hattula

13 Hausjärvi

10 Heinola

5452 Helsinki

21 Hollola

143 Hyvinkää

14 Ii

27 Iisalmi

13 Imatra

8 Inkoo

28 Jämsä

29 Janakkala

191 Järvenpää

57 Joensuu

6 Jomala

5 Juva

536 Jyväskylä

46 Kaarina

38 Kajaani

31 Kangasala

10 Karkkila

10 Kauhajoki

58 Kauniainen

64 Kemi

12 Keminmaa

5 Kemiönsaari

21 Kempele

140 Kerava

172 Kirkkonummi

5 Kitee

35 Kittilä

37 Kiuruvesi

35 Kokkola

29 Kolari

8 Korsnäs

7 Koski Tl

60 Kotka

137 Kouvola

14 Kristiinankaupunki

19 Kruunupyy

34 Kuhmo

200 Kuopio

14 Kurikka

9 Kuusamo

232 Lahti

6 Laihia

18 Laitila

9 Lapinjärvi

66 Lappeenranta

9 Lapua

23 Laukaa

23 Lempäälä

5 Leppävirta

6 Lestijärvi

32 Lieksa

15 Lieto

10 Liperi

85 Lohja

45 Loimaa

14 Loppi

63 Loviisa

31 Luoto

13 Maalahti

29 Maarianhamina

40 Mäntsälä

31 Mänttä-Vilppula

18 Masku

125 Mikkeli

79 Mustasaari

22 Muurame

9 Mynämäki

13 Naantali

44 Närpiö

13 Nivala

53 Nokia

138 Nurmijärvi

16 Orimattila

15 Orivesi

350 Oulu

6 Paimio

7 Pälkäne

7 Paltamo

11 Parainen

34 Pedersören kunta

8 Pieksämäki

43 Pietarsaari

33 Pirkkala

54 Pori

15 Pornainen

130 Porvoo

5 Pukkila

11 Puumala

13 Raahe

54 Raasepori

44 Raisio

40 Rauma

6 Rautalampi

12 Reisjärvi

52 Riihimäki

108 Rovaniemi

7 Rusko

13 Saarijärvi

115 Salo

31 Sastamala

33 Savonlinna

70 Seinäjoki

6 Siikajoki

9 Siilinjärvi

113 Sipoo

19 Siuntio

22 Sodankylä

7 Somero

26 Sotkamo

6 Taivalkoski

9 Tammela

458 Tampere

7 Tervola

100 Tornio

712 Turku

112 Tuusula

10 Ulvila

6 Utsjoki

14 Uusikaarlepyy

14 Uusikaupunki

692 Vaasa

23 Valkeakoski

1767 Vantaa

6 Varkaus

5 Veteli

63 Vihti

5 Viitasaari

17 Vimpeli

32 Vöyri

33 Ylitornio

9 Ylivieska

47 Ylöjärvi

55 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut