THL: Keski-Suomen tilastot näyttivät nollaa uusissa koronatartunnoissa – maakunnan ilmaantuvuusluku on laskenut viime viikosta

Keski-Suomessa on tähän mennessä tehty yli 69 000 koronatestiä. Hanna Marjanen

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei raportoinut maanantaina Keski-Suomeen yhtään uutta koronatartuntaa.

Myös maakunnan koronailmaantuvuusluku on laskenut viime viikosta. THL:n tilastoissa Keski-Suomen ilmaantuvuuslukema oli maanantaina 19,8.

Viikonloppuna luku oli selvästi yli 20:n ja viime viikon loppupuolella lähellä 30:tä. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden.

Koronatartuntojen määrät Jyväskylässä ovat olleet viime aikoina laskussa. Viime viikolla tartuntoja todettiin kaupungin mukaan yhteensä 13, kun edeltävällä viikolla niitä oli 27. Tätä edeltävällä viikolla tartuntoja oli 55 ja lokakuun puolivälissä peräti 108.

Koko Suomessa raportoitiin maanantaina 90 uutta koronavirustartuntaa. Varmistettuja tautitapauksia on nyt Suomessa kaikkiaan 17 887.

THL:n mukaan Keski-Suomessa on tähän mennessä tehty hieman yli 69 000 koronatestiä. Koko maassa koronatestejä on tehty yli 1,6 miljoonaa kappaletta.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

7 Akaa

12 Alavus

7 Asikkala

20 Askola

8 Aura

2065 Espoo

8 Eura

13 Eurajoki

17 Forssa

7 Hämeenkyrö

156 Hämeenlinna

22 Hamina

9 Hanko

7 Harjavalta

13 Hattula

14 Hausjärvi

11 Heinola

5587 Helsinki

21 Hollola

144 Hyvinkää

14 Ii

27 Iisalmi

14 Imatra

8 Inkoo

28 Jämsä

30 Janakkala

193 Järvenpää

62 Joensuu

6 Jomala

5 Juva

538 Jyväskylä

48 Kaarina

39 Kajaani

32 Kangasala

10 Karkkila

10 Kauhajoki

59 Kauniainen

66 Kemi

5 Kemijärvi

12 Keminmaa

6 Kemiönsaari

21 Kempele

143 Kerava

180 Kirkkonummi

7 Kitee

35 Kittilä

38 Kiuruvesi

35 Kokkola

30 Kolari

8 Korsnäs

7 Koski Tl

62 Kotka

141 Kouvola

14 Kristiinankaupunki

20 Kruunupyy

35 Kuhmo

210 Kuopio

14 Kurikka

11 Kuusamo

233 Lahti

6 Laihia

18 Laitila

9 Lapinjärvi

66 Lappeenranta

9 Lapua

23 Laukaa

24 Lempäälä

5 Leppävirta

6 Lestijärvi

32 Lieksa

16 Lieto

10 Liperi

88 Lohja

45 Loimaa

14 Loppi

63 Loviisa

32 Luoto

13 Maalahti

29 Maarianhamina

40 Mäntsälä

31 Mänttä-Vilppula

19 Masku

125 Mikkeli

79 Mustasaari

22 Muurame

9 Mynämäki

16 Naantali

47 Närpiö

13 Nivala

54 Nokia

144 Nurmijärvi

16 Orimattila

15 Orivesi

6 Oulainen

369 Oulu

6 Paimio

7 Pälkäne

7 Paltamo

12 Parainen

34 Pedersören kunta

8 Pieksämäki

44 Pietarsaari

33 Pirkkala

56 Pori

16 Pornainen

132 Porvoo

5 Pukkila

11 Puumala

13 Raahe

55 Raasepori

46 Raisio

41 Rauma

6 Rautalampi

12 Reisjärvi

53 Riihimäki

117 Rovaniemi

7 Rusko

13 Saarijärvi

117 Salo

31 Sastamala

33 Savonlinna

72 Seinäjoki

6 Siikajoki

10 Siilinjärvi

116 Sipoo

19 Siuntio

25 Sodankylä

7 Somero

30 Sotkamo

6 Taivalkoski

9 Tammela

469 Tampere

7 Tervola

114 Tornio

755 Turku

113 Tuusula

10 Ulvila

6 Utsjoki

14 Uusikaarlepyy

15 Uusikaupunki

692 Vaasa

23 Valkeakoski

1828 Vantaa

6 Varkaus

5 Veteli

63 Vihti

5 Viitasaari

17 Vimpeli

32 Vöyri

33 Ylitornio

10 Ylivieska

47 Ylöjärvi

55 Äänekoski

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut