Jyväskylän kaupunki muistuttaa kriisiavun saatavuudesta Jyskän kuolonkolarin tapaisissa onnettomuuksissa – apua saatavilla ympäri vuorokauden

Justus Vento

Jyväskylän kaupunki muistuttaa Jyskässä lauantai-iltana iltana kahden nuoren kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden vuoksi siitä, että vastaavissa tilanteissa kaupunki ja ympäryskunnat tarjoavat kriisiapua ja henkistä tukea sitä tarvitseville.

Jyväskylässä ja ympäryskunnissa kriisiapua tarjoaa ensisijaisesti kriisikeskus Mobile. Keskuksen päivystysnumero on avoinna soitoille ympäri vuorokauden.

– Jos tulee tunne, että haluaa keskustella kriisistä, niin ehdottomasti kannattaa soittaa. Meillä lähdetään siitä, että asiakas itse määrittelee kokemuksensa ja kriisinsä, ja asiaa puretaan sitä kautta. Jos on itse joutunut esimerkiksi väkivallan uhriksi tai tekijäksi, tai joutunut todistamaan onnettomuutta, voi kriisiavusta olla suurella todennäköisyydellä hyötyä, Kriisikeskus Mobilen johtaja Tuija Hauvala sanoo.

Hänen mukaansa on ensisijaisen tärkeää, että ihminen tunnistaa olevansa kriisissä, ja että hän tietää mistä siihen saa apua.

– Meillä on puhelintyötä päivystysnumerossa, mutta myös jalkautumisia tarpeen mukaan. Myös paikan päälle voi tulla keskustelemaan asioista. Apua on tarjolla kaikille, niin yksittäisille asiakkaille, kuin perheille ja ryhmille.

Alla kriisiavun ja henkisen tuen tarjoajien yhteystiedot Jyväskylän ja ympäryskuntien alueella.

Kriisikeskus Mobile: 044 7888 470, www.kriisikeskusmobile.fi.

Koulukuraattorit, koulupsykologit ja oppilashuollon psykiatriset sairaanhoitajat: www.jyvaskyla.fi/opiskeluhuolto.

Perheneuvola: www.jyvaskyla.fi/sote/perheneuvola.

Opiskeluterveydenhuolto: p. 014 266 2260 ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–13, www.jyvaskyla.fi/terveys/koulu-ja-opiskeluterveydenhuolto/opiskeluterveydenhuolto.

Gradia Jyväskylän oppilaitospappi Johanna Tikkanen (Jyväskylän seurakunta), p. 050 521 5418, johanna.tikkanen[at]evl.fi, Instagram: johanna_tikkanen sekä Snapchat: johannatik.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut