Vaajakoskentie suljetaan lauantaina osittain Jyskän kolarin uhrien muistokulkueen ajaksi – viranomaiset valvovat tapahtuman turvallisuutta

Onnettomuuspaikalle alkoi kerääntyä nopeasti muistokynttilöitä. Risto Aalto

Emmi Julkunen

Jyskän moottoripyöräturmassa menehtyneiden 17-vuotiaiden nuorten muistoa kunnioitetaan tulevana lauantaina ajoneuvoista muodostetulla kulkueella. Poliisi sulkee muistotilaisuuden ajaksi Vaajakoskentien Vähäperän ja Asmalammentien risteyksien välillä.

Tie sulkeutuu kello 17 aikoihin ja pysyy muistokulkueen osallistujamäärästä riippuen kiinni kahdesta kolmeen tuntia. Myös Sulunperäntiellä ajamista kuuluisi välttää tällä ajalla.

Poliisi suosittelee, että tarpeetonta liikkumista suljettavalla tiellä ja osoitetulla kiertotiellä vältetään tapahtuman aikana. Paras ja nopein reitti Vaajakoskelle Jyväskylän kaupungin suunnasta on Vaajakosken moottoritie.

Ajeluun on ilmoittanut osallistuvansa yli 200 motoristinuorta. Reitti kiertää menehtyneiden kotien kautta päättyen onnettomuuspaikalle.

Muistokulkue lähtee liikkeelle Suluperäntieltä palokunnan suoralta ja siirtyy reittinsä aikana Jyskän koulun jalkapallokentän viereen. Sieltä seurue siirtyy jalan Jyskän tekonurmelle, jossa pidetään muistopuheita. Puheen jälkeen seurue kävelee turmapaikalle, johon voi jättää esineen uhrien muistoksi.

Kulkue pysähtyy Jyskän koulun viereen. Sieltä seurue siirtyy jalan Jyskän tekonurmikentälle, jossa pidetään muistopuhe. Puheen jälkeen seurue jatkaa turmapaikalle Vaajakoskentien ja Järveläntien risteykseen, johon voi jättää esineen uhrien muistoksi. Paikalla pidetään hiljainen hetki.

Tapahtumaa koordinoivat nuoret, jotka ovat yhteistyössä viranomaisten kanssa suunnitelleet muistotilaisuudesta turvallista. Tilaisuudessa kulkueen lähtöpisteellä jaetaan tapahtumaan osallistuville heijastimia, heijastinliivejä sekä kasvomaskeja.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Terho Korhonen toivoo, että tilaisuudessa käyttäydytään kunnioittavasti ja turvatoimet huomioiden.

– Ajonopeuksien ja -tavan tulee noudattaa tilanteen arvokkuutta ja liikennesääntöjä. Turvalliset etäisyydet on säilytettävä muistokulkueessa, kentällä muistopuheiden aikana sekä tilaisuuden kävelyosuuksien aikana. Kasvomaskien käyttäminen sekä riittävien etäisyyksien pitäminen on erittäin suositeltavaa, jotta koronavirus ei leviäisi tilaisuuden aikana. Kipeänä ei sovi tulla paikalle lainkaan, hän kertoo.

Poliisi toivoo, että kävelyosuuksilla kulkue kulkisi turmapaikalle järjestäjien ohjeita noudattaen porrastetusti ja kiertäen eri reittiä takaisin ajoneuvoihinsa. Muistotapahtuma on nuorten ideoima ja toteuttama.

Tapahtumassa avustavat poliisin lisäksi Jyväskylän kaupunki, Ely-keskus, liikennettä ohjaava Autoliiton Jämsän osasto ja CMA Finland moottoripyöräkerho. Myös seurakunnan nuorisotyöntekijöitä ja Kriisikeskus-Mobilen työntekijöitä on paikalla.

Poliisi seuraa tapahtuman järjestämistä yhteistyötahoineen paikan päällä.

– Haluamme tukea nuoria tilaisuuden järjestämisessä ja sillä tavalla osallistua heidän surutyöhönsä.

Tilaisuudella on säävaransa. Huonolla, liukkaalla säällä mopojen ja moottoripyörien osallistuminen kulkueeseen ei ole toivottavaa.

Järjestäjät pyytävät yleisöä saapumaan ajelureitin varrelle Sulunperäntielle ja Urheilutielle kynttilöiden kera ottamaan osaa nuorten yhteiseen suruun. Teiden varsille pyydetään saapumaan kello 17 ajelun alkaessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut