JYPin taistelu ei riittänyt – sarjakärki Ilves vei pisteet hurjissa maalikarkeloissa

JYP ja Ilves pistivät perjantai-iltana pystyyn varsinaisen maalisirkuksen. Tämä torikokous tapahtui joukkueiden lokakuisessa kamppailussa. Sami Saarenpää

Jaakko Närhi

Jyväskylän JYP ei onnistunut viemään Liigan kärkijoukkueelta Ilvekseltä pisteitä perjantai-illan kamppailussa. Tampereen Hakametsässä pelattu ottelu oli varsinainen maali-ilottelu. Kamppailu päättyi kotijoukkueelle luvuin 7-5.

Ensin Jani Tuppurainen iski JYPin johtoon ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla. Vain 35 sekuntia toisen erän alun jälkeen Ilveksen NHL-vahvistus Ville Meskanen tasasi tilit tarkalla viivalaukauksella. Puoli minuuttia tästä ja JYPin superlupaus Brad Lambert vei hurrikaanipaidat uudelleen johtoon röyhkeällä rystynostolla etuyläkulmaan.

Ilveksen Joose Antonen tasoitti ottelun toisen erän puolivälissä ja nuori JYP-sentteri Samuel Helenius vei jyväskyläläisjoukkueen vuorostaan johtoon erän loppupuolella. Ilves kuitenkin lähti tauolle johdossa Arttu Ruotsalaisen ja Matias Maccellin salamamaaleilla.

Maalikarkelot jatkuivat myös kolmannessa erässä. Ensin onnistui JYP: Robert Rooba iski ylivoimalla ja myöhemmin kiekon pussitti konkari Jarkko Immonen.

Ilves kuitenkin kiri taas rinnalle ja ohi Antosen ja Eemeli Suomen maaleilla. Ilveksen kultakypärä Ruotsalainen sinetöi loppulukemat, kun alivoimalle jäänyt JYP haki tasoitusta ilman maalivahtia pelin viimeisellä minuutilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut