Jyväskylän korkeimmat rakennukset saivat lautakunnan hyväksynnän – 16-kerroksisen tornitalon rakentaminen Kalevankadulle etenee

Kalevankadun tornista on tulossa Jyväskylän korkein rakennus. Jyväskylän kaupunki

Katri Nieminen

Kalevankatu 8:aan ja 10:een suunnitellut, Jyväskylän korkeimmat tornitalot etenivät kaupunkirakennelautakunnassa. Asemakaavan muutokseen tehtiin nähtävillä olon jälkeen vähäisiä muutoksia, muun muassa rakennuksen kattomuodosta sekä aurinkoenergian hyödyntämisestä.

Kaavamuutoksen myötä Puistolan alueelle rakentuu kolme tornitaloa, joista yksi on 16-, toinen 12- ja kolmas 8-kerroksinen. Kaavamuutoksella on merkittävä vaikutus Jyväskylän kaupunkikuvaan ja näkymiin.

Kokonaisuus sijoittuisi Kalevankadun varteen entisen liike- ja toimistorakennuksen tilalle. Alueelle muodostuu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, johon osoitetaan rakennusoikeutta uudisrakentamiselle 13 390 kerrosalaneliömetriä, mikä tarkoittaa laskennallisesti noin 220–300 uutta asukasta.

Uudisrakentaminen toteutetaan jalustasta toisiinsa kytkettyinä pistetaloina. Pysäköinti sijoittuu tonttien yhteisjärjestelynä osittain maan alle sekä maantasoratkaisuna pihakannelle. Piha-alueet toteutetaan sisäpihalle sekä osittain kattopihoina rakennusten päälle.

Lopullisesti kaavamuutoksesta päättää Jyväskylän kaupunginvaltuusto.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut