Meidän juttu: Striimin tekeminen on hauskaa, mutta myös haastavaa

Marika Matalamäki

Olemme kolme nuorta naista, joita kiinnosti striimaaminen eli tallentuvien livelähetysten teko. Meillä kenelläkään ei ollut striimaamisesta kokemusta; olimme seuranneet muiden lähetyksiä ja kiinnostuimme myös kokeilemaan. Idea lähti siitä, että olimme kaikki kolme kuuluneet ISGee-peliyhteisöön ja halusimme herätellä toimintaa uudestaan.

Teemme striimiä Orange Cassette -nimellä Twitchiin joka viikko. Pelaamme erilaisia pelejä ja juttelemme sekä keskenämme että katsojien kanssa aiheesta ja aiheen vierestä. Joskus mukana saattaa olla myös vierailevia tähtiä.

Striimin tekeminen on mielenkiintoista ja hauskaa, mutta myös haastavaa esimerkiksi laitteistojen kasaamisen ja tekniikan osalta.

Striimaaminen jännitti aluksi meitä kaikkia, mutta jännitys on laantunut ja tilalle on tullut rentoutuneisuus; kameralle puhuminen tulee pikkuhiljaa ihan luonnostaan.

Kuvassa ovat Marika ja Elli. Toiminta on osa Music Against Drugs ry:n Digi-Ink hanketta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut